Muutama päivä sitten laitoin insta- ja facesivulleni kuvan mysteeriovesta, joka löytyi miehen työhuoneesta. Se herätti valtavasti kiinnostusta ja uteliaisuutta. Mitä oven takana olisi? Salakäytävä? Luurankoja?
Totuuden nimissä kerrottakoon, että olimme jo aikaisemmin hoksanneet, että tapetin ja pinkopahvin alla on peiliovi. Tämän saattoi tuntea käsin tunnustelemalla ja pienestä aukosta kurkkimalla. Ajankohtaiseksi tutustua tähän omituisuuteen tarkemmin tuli, kun heräsi ajatus ottaa käyttöön myös yläkerran pikkuvessa. Nyt, kun yläkertaa vähitellen tehdään asuttavaksi, totesimme, että kyllä se vessa sielläkin olisi kätevä. Ei tarvitse lähteä rymistelemään silmät ristissä rappuja alas..No, kuten muuallakin, on tuollakin hotelli helpotuksessa putket siinä kunnossa, että ne on uusittava. Vaan mistäpä putket alas? Putkimiehen kanssa päädyimme lopulta siihen (ainoaan) mahdollisuuteen, että JOS peilioven takaa löytyisi tilaa, olisi putket kätevintä vetää sieltä. Tässä ensin ovi, jos et vielä ole sitä nähnyt:
Oven outo sijainti on edelleenkin mysteeri. Mihin se on joskus johtanut? Itse arvelin, että tästä olisi voinut joskus mennä kulku kellariin. Ovi oli naulattu kiinni ja saranat poistettu. Vaati siis vähän vääntämistä, että se saatiin pois. Mitä takana oli?
Ei aarretta. Ei entisiä asukkaita (onneksi!) Vain tyhjää tilaa - ja vastapäisen vessan seinä. Pah. Ehkä hieman petyin - mutta toisaalta, tämä löytö oli paljon arvokkaampi kuin mikään muu. Nyt me nimittäin saamme sen pikkuvessan käyttöön, koska putket voi vetää tästä!
Ja sitten..jotain mistä olen halunnut näyttää teille kuvia jo pari päivää instassakin, mutta olen säästellyt niitä tänne. Meidän makuuhuone saatiin tänään valmiiksi!! Lähtötilannehan oli väritykseltään tämä:
Monen mielestä jo tällaisenaan kauniit, vaaleat ja hillityt värit. Mutta minäpä halusin jotain ihan muuta. Saatan vaikuttaa itsekin varsin hillityltä ja vähän ujoltakin, mutta sisälläni velloaa aivan toisenlainen persoonallisuus. Sanoisin, että huoneen uusi väritys heijastelee tätä hyvin.
Tapetin olettekin jo nähneet. Sitähän piti tulla vain yhdelle seinälle, mutta loppujen lopuksi tapettia laitettiin kolmelle seinälle ja vain lautapintainen maalattiin vihreäksi. Keskiviikkona vedin ensimmäisen maalikerroksen lattiaan. Tästä se lähti:
Sain Paimion K-Raudan naispuoliselta myyjältä aivan ihanaa apua oikeaa sävyä etsiessä ja todella asiantuntevaa neuvontaa myös sen suhteen, minkä tyyppistä maalia valitsisin. Päädyin Tikkurilan Pontti puulattiamaaliin. Sävyn numeron täydennän myöhemmin, kun unohdin ne tietenkin kirjoittaa ylös..
Hep! Peruutetaan vähän. ENNEN maalausta puhdistin tietenkin lattian maalarinpesulla. Miksi sen nimi muuten on maalarinpesu? Eihän sitä maalaria ole tarkoitus tässä pestä..No, pesin siis lattian. Yritin olla huolellinen. Tunnustan, että pohjatyöt eivät ole minun juttuni, olen ihan älyttömän huolimaton huithapeli ja malttamatonkin vielä. Mutta tällä kertaa ajattelin, että YRITÄN tehdä jotain kunnolla. Pesin ja huuhdoin, ohjeen mukaan. Tosin en saanut sähköjä päälle makuuhuoneeseen ja kello oli kahdeksan illalla, joten vähän sokkonahan se homma sitten hoitui..Mutta osuin kuitenkin lattiaan :D
Sitten päästiin siihen kaikkein kivoimpaan vaiheeseen. Ensin reunat pensselillä:
Tässä vaiheessa teki jo mieli vähän hihkua innostuksesta, lattia muuttui NIIN herkullisen näköiseksi :D Voin muuten todellakin suositella tätä maalia, sillä oli niin kiva maalata. Levittäytyi hyvin, vesiliukoisena ei haise kovinkaan paljon ja kuivuu nopeasti. Kulutuskestävyys jää nähtäväksi, mutta tähän mennessä olen todella tyytyväinen. Puolihimmeäkin oli silti juuri sopivan "kiiltävä", koska en halunnut täysin himmeää lattiaa (keittiössä on ja se on tylsä).
Ääh..melkein tekisi mieli vielä pantata näitä kuvia, mutta..NYT se on valmis! Listat ja johdot ja kaikki paikoillaan:
Oho, unohdin kuvata oviseinän, mutta sillä siis myös tapettia :D Tämän huoneen väritys varmasti jakaa mielipiteitä, mutta minä olen niiin tyytyväinen! Tämä olen minä, sisältäpäin :D :D Melkein teki mieli jatkaa punaisella maalilla yläkerran aulankin lattia, mutta onneksi maali ei riittänyt :D Voi olla, että niin suuressa tilassa se olisi liian voimakas väri kuitenkin.
Ihan täysin ei kuviin saa huoneen ihanaa fiilistä, mutta koska ette nyt kaikki voi tännekään rynnätä, koittakaa päästä tunnelmaan :)
Eilen otimme vielä yhden askeleen kohti asuttavaa yläkertaa, kun sinne asennettiin talon toinen ilmalämpöpumppu. Nyt saa talvi tulla meidän puolestamme! Paitsi että pumppu on niin tehokas, että täällä ulkolämpötilakin nousi yli kahdenkymmenen asteen tänään ja vissiin muutaman päivän tästä eteenpäinkin! Ehkä pitäisi kokeilla, jos meressä voisi vielä uida?
Seuraavaksi pääsenkin sitten myös kivaan osioon, nimittäin sisustamaan tuota huonetta. Oli pakko käydä jo shoppailemassa tänään uudet verhot, vaikka ensin meinasin, että vanhojakin olisi sopivia. Minkä väriset ostin? No, siitä sitten seuraavan kerran..
Mukavaa viikonloppua!
Hieno lopputulos! Tykkään!!! Kiitos, kun jaoit sen meille, Laura!😘
VastaaPoistaAh, ihanalta näyttää!!
VastaaPoistaWau😍
VastaaPoistaNo nyt on väriä! 😍 Upea! 😍 Kunpa itsekkin olisin vähän rohkeampi värien käytyjä. 🙈
VastaaPoistaOnko maali pysynyt lattiassa hyvin? Meil olis monta huonetta missä lattia kaipais maalia mut hionta on pois suljettu vaihtoehto. Meiltä löytyi myös tuollainen mysteeri ovi joka ei johtanut mihinkään. Jännä oli avata mutta ei sieltäkään mitään löytynyt
VastaaPoista