maanantai 22. lokakuuta 2018

Tyylillä vai ilman?

Kerronpa teille salaisuuden. Minä en osaa sisustaa. Tämä on jotenkin surkuhupaisaa, ottaen huomioon toimenkuvani. Olen tehnyt pitkälti toistasataa lehtijuttua toinen toistaan ihanammista kodeista, jotka kaikki on sisustettu hyvällä maulla ja mielikuvituksella. Silti - itse olen sisustamisessa aikamoinen noviisi.

Tähän asti olemme asuneet vanhan tyylisessä, mutta kuitenkin uudessa talossa. Sisustus on koostunut sekalaisesta kokoelmasta huonekaluja, suurin osa niistä on kulkenut mukana jo vuosia. Ainoat uudet huonekalut taitavat olla meidän Ikeasta hankitut Ektorp-sohvat, joiden saamista odotin monta vuotta. Talo ei ole vaatinut mitään tiettyä tyyliä, ei esittänyt kovaäänisiä toivomuksia suuntauksien suhteen.

Värimaailma meillä on aina ollut varsin pitkätossumainen - värejä ei ole totisesti säästelty. Kokeilin jossain välissä sellaista vaaleaa skandityyliäkin, mutta kun se ei vaan istu. Ei ainakaan tällä hetkellä, ties sitten miten mieli taas muuttuu muutaman vuoden päästä. Mutta nyt ovat värit todella tärkeitä minulle. Eikä tällaisella kokoonpanolla (mies, tytär, koira ja kaksi kissaa - ja minä sotkemassa myös) voi kovin vaaleita värejä ollakaan, jos ei satu olemaan hysteerinen pyykinpesijä..

Juttukeikoilta palatessa olen aina katsonut kotiani varsin kriittisin silmin. Olisi monesti tehnyt mieli kiikuttaa ihan kaikki pihalle ja aloittaa alusta, selkeästi ja edes jotain johdonmukaisuutta noudattaen. Nämä kohtaukset ovat yleensä menneet ohi kunnon siivouksella, onneksi.






Yllä kuva nykyisen kodin keittiöstä. Kodikasta, iloista ja värikästä. Juuri tähän taloon sopivaa.

Vaan nytpä onkin edessä uudet, mielenkiintoiset haasteet. Yhtäkkiä kodiksi onkin muotoutumassa talo, joka on rakennettu iloisella 20-luvulla, sodan kauhujen vähitellen jäädessä unholaan. Voiko sellaisen talon sisustaa pitkätossutyyliin? Vai pitäisikö talossa olla vain jugend-huonekaluja, eikös se ollut pinnalla silloin, kun talo näki päivänvalon? 

Uuden kodin myötä huomaan, että vähäinenkin ajatus omasta tyylistä on singahtanut ovesta ulos. MITEN tämä talo on tarkoitus sisustaa, mikä sinne sopii? Mitä se yrittää kertoa minulle? Vai yrittääkö se kertoa yhtään mitään, olla möllöttää vain, tapetoituine seinineen?

 Sen olen yllätyksekseni havainnut, että talo on jo muuttanut ajatuksiani siitä, mistä pidän. Aluksi halusin päättäväisesti maalata kaikki talon lakatut puulattiat. Nyt en haluakaan, vaan ne saavat jäädä lakatuiksi. Huomaan kirpputoreilla ihailevani RUSKEITA huonekaluja, siis vanhoja kaappeja ja sellaisia. Olen päättänyt, että tähän kotiin ei tuoda ainuttakaan lastulevyhirviötä, tai muutakaan sellaista ei-puista huonekalua, jos vain mahdollista. Ahkeralla Pinterestin ja Instagramin selaamisella alan myös vähitellen hahmottaa, että runsas ja luonnonläheinen boho-tyyli miellyttää silmääni aina vain enemmän. Voisiko SE olla se minun juttuni?

Mietintää aiheuttaa myös se, mitä tyylejä voi sekoittaa ilman, että lopputulos on vain sillisalaatti tai harmoonista silmää häiritsevä. Esimerkki: ihastuin kirpputorilla näihin kustavilaistuoleihin (ks kuva). Ajatukseni on, että keittiö olisi talon peppimäisin huone. Kaappien ovet maalataan iloisella turkoosilla ja pöydäksi suunnittelin talonpoikaistyylin mukaista pitkää, aika isoa pöytää, jonka ääreen mahtuisi monta ihmistä. Olen jo vuosia halunnut keittiöön myös puusohvan ja koska semmoinen tähän keittiöön mahtuu, sellainen on ostoslistalla. Mutta sanokaas, miten ihmeessä saan nämä kaikki tyylit sopimaan yhteen?? Jo tuota litaniaa lukiessa tulee vähän sellainen olo, että sekameteliä on tiedossa :/  
Esitin kysymyksen eräässä Facebook-ryhmässä ja sain kivoja vastauksia siitä, miten kyseessä on oma kotini ja sen saa sisustaa niinkuin haluaa. No juu..mutta kun haluaisin että olisi kerrankin nättiä ja ..no, jotain. 





Eipä nämä "ongelmat" ole mitään vakavia. Päinvastoin, nämä ovat oikeastaan aika kivoja haasteita! Eikä tässä ole mikään kiire - paitsi että tietty tekisi mieli jo kantaa uuteen kotiin jos jonkinmoista huonekalua kirppareilta :D  Parasta kuitenkin malttaa nyt ja laittaa rahat ennemmin niihin "tylsiin" mutta tarpeellisiin asioihin, joita talossa kyllä riittää. Taidan kuitenkin huomenna kaatopaikkareissulla käydä ihmettelemässä näitä tuoleja vielä. Ja olisihan siellä viereisessä putiikissa se yksi kattokruunukin..


5 kommenttia:

  1. Kustavilaisia puusuhviakin löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, itse asiassa sellainen tarttui tänään matkaan - kun kävin ostamassa nuo kuvassa näkyvät kaksi tuolia :D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kyllä mä uskon että sieltä juttukeikoilta on sisustamisesta jotain sinne takaraivoon jäänyt 😉 Yks vinkkihän on tehdä sellainen "moodboard" johon kokoaa itseä miellyttäviä värejä kuoseja huonekaluja ja sitä kautta alkaa hahmottua se punainen lanka 😊 Jugen on kammottavan raskasta ja synkkää tyyliä, kustavilainen kuulostaa ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että olen saanut "tartuntoja" juttukeikoilta :D Pinterestin kuvia olen kerännyt omaan "talo-kansioon", eli tavallaan sähköinen moodboard on käytössä. Itse asiassa kustavilainenkin vaihtui jo..talonpoikaistyyliin. Kyllä se on loppujen lopuksi minulle se kaikkein "omin" tyyli.

      Poista