Välipäivää!

Blogissa on jälleen ollut vähän hiljaista, koska allekirjoittanut ei juuri ole jaksanut kirjoittaa, eikä tehdä paljon muutakaan sen puoleen. Ennen joulua kokosin itseni pieneen myyntiponnistukseen nettikaupan kautta, kuten edellisestä postauksesta huomasitte. Sen jälkeen loppuivatkin sitten voimat aivan totaalisesti. Tuntui etten jaksa kunnolla edes hengittää. Se oli aika pelottava olotila, varsinkin kun en ollut ihan varma, mistä on kyse. No, luultavasti vain koko vuoden jännitykset ja väsymys kaatuivat niskaan koko voimallaan, siihen päälle sitten vielä se varastorautaongelma, niin avot, soppa oli valmis. En vain silti osannut aavistaa, että ihminen voi oikeasti olla NIIN poikki?

Viikon olen nyt lähinnä vain nukkunut ja nauttinut siitä olotilasta, että ei ole pakko tehdä mitään. Nyt jaksan taas jo vähän hengittääkin, mutta liiaksi ei näköjään kannata alkaa intoilemaan. Akku tyhjenee todella nopeasti. Riittää että käy kaupassa. Olen miettinyt, voisiko kyse olla jopa "pornuutista", kuten rakas äitini sanoo. Loppuun palaminen on jo kertaalleen käyty läpi muutama vuosi sitten, joten onhan sekin mahdollisuus olemassa, mutta toivon että siitä ei olisi kyse. Tammikuussa suuntaan jälleen lääkärille ja yritän saada tilanteeseen enemmän selvyyttä. Nyt tyydyn vain ottamaan hieman rauhallisemmin.

Pahoittelen, että nämä postaukset melkein poikkeuksetta alkavat nykyään samoin, selostuksella uupumuksesta. Tai EI, en oikeastaan pahoittele. Lupasin alun alkaenkin kertoa rehellisesti tähän matkaan liittyvistä tapahtumista ja olotiloista ja nyt mennään näillä. Toivon vain että ette kyllästy. Uskon vakaasti, että tilanne tulee paranemaan ja odotan sitä innolla. Henkinen minäni on suorastaan riehakas ja odottaa vain, koska pääsee taas siivoamaan ja laittamaan uutta kotia. Fyysinen minä tulee perässä, vaikkakin hieman laiskempaa tahtia :D

Mitä kuuluu meidän uuteen kotimme nyt? No, siellä on edelleen kylmä. Mies yritti urhoollisesti mennä paikalle joka päivä ja lämmitti parhaimmillaan keittiön hellaa, keittiön uunia, työhuoneen uunia ja saunan kiuasta. Keittiön lämpötilan hän sai jopa +16 asteeseen laittamalla oviaukkoon täkin ja eristämällä näin keittiön omaksi tilakseen. Nyt eivät kuitenkaan hänenkään voimavaransa ole riittäneet kahden talon lämmittämiseen, joten uusi koti on saanut olla viikon verran kylmillään.

Työhuoneen uuni ei tunnu lämpenevän ollenkaan. Mies uskoo syynä olevan, että emme lämmitä riittävän monta tuntia. Saattaa olla, että hän on oikeassa, mutta minä olen alkanut epäillä, että teemme jotain väärin. Siksi päätinkin laittaa viestiä Curatioon, Paraisilla toimivaan rakennusneuvontaan, jossa tiedetään kaikenlaista vanhoista taloista. Odotan toivorikkaana, että siellä joku ymmärtäisi uuniemme vipujen päälle ja voisi kertoa, mistä kiikastaa. Toki talo on ollut kylmillään yli kolme vuotta, hirsirunko on kerännyt itseensä kylmäenergiaa oikein urakalla, kaikkialla on kosteutta jne. Ja neliöitä on talossa todella paljon, vaikka lämmittäisi vain yhtä kerrosta. Rehellisesti sanottuna tilanne tuntuu juuri nyt aika toivottomalta ja muuttopäivä tuntuu karkaavan jonnekin kaukaisuuteen. En kuitenkaan jaksa edes surra asiaa. Eihän talo itse onneksi mihinkään karkaa kuitenkaan ja jos on ihan pakko odottaa kevään lämpöä, niin odotetaan sitten. Äh, ei tuntunut ollenkaan kivalta kirjoittaa noin..En HALUA että muutto siirtyy yhyy..

Olen alkanut haaveilla ilmalämpöpumpusta, joka auttaisi meitä pitämään lämmön yllä. Oikeastaan en ole ihan varma, tykkäänkö oikeasti semmoisesta nykyaikaisesta härpäkkeestä ja se sähkölaskukin huolestuttaa, mutta kun eihän tästä kohta tule mitään! Ihan unelmien täyttymys olisi tietysti saada talon vesikiertoinen lämmitys toimimaan, mutta se ei taida onnistua ihan heti kustannussyistä. Tarvitsemme uuden kattilan ja uusia putkia ja..Ehkä ensi talveksi sitten.

Hassua kyllä, kun olen nykyisessä kodissamme, ajatus uudesta kodista tuntuu toisinaan todella kaukaiselta, kuin olisin nähnyt unta koko hommasta. Kun väsyn, mieleen hiipii myös negatiivisia ajatuksia. Mitä oikein menin tekemään? Miksi hommasin meille tällaisen murheenkryynin, jota emme kissa vieköön saa edes lämpimäksi!! Entä kaikki muut kauheat yllätykset, jotka vielä odottavat meitä (jos niitä siis ylipäätään tulee)?

Mutta sitten, kun ajamme jälleen uuden kodin pihaan, mielen valtaa innostus ja lämmin tunne siitä, että tämä hieman ränsistynyt, mutta niin kaunis talo on ihan tosi meidän. Se tuntuu huikealta ja innostavalta. Mitä kaikkea kivaa meillä onkaan vielä edessä!

Ja ihan vain jotta talo tuntuisi enemmän kodilta, ripustin pari päivää sitten keittiöön verhot. Miehen mielestä huone muuttui heti ahtaammaksi, haha! Verhoja laittaessa tajusin kaksi asiaa: talossa on hurjan suuret ikkunat ja kaikki verhoni ovat luultavasti aivan liian lyhyitä. Toiseksi tulen tarvitsemaan ihan mielettömät määrät verhonripustusrenkaita, koko varasto nimittäin meni jo keittiön ruokailutilan kahteen ikkunaan :D

 En ole ihan tyytyväinen näihin verhovalintoihin. Taalainmaanhevoset näyttävät pöljiltä ja kangas on vähän tönkköä, mutta saahan ne vaihdettua.  Vanhan ajan patjaraitakangas on kiva, mutta ylettyy hädin tuskin ikkunan alareunaan :D Tärkeintä on tapahtuman symbolisuus. Laitoin verhot paikalleen = olen ottanut talon haltuuni, ugh. Ymmärrätte kyllä, uskoisin niin :D

Oho, tekstiä tulikin sitten aika tavalla. Minä se vaan en osaa ilmaista itseäni lyhyesti, heh..Seuraavaksi pieni fiiliskuvapläjäys. Laatu ei ole hyvä, tuntuu että kaikki kuvani ovat nykyään epäselviä, kun kädet tärisevät (raudanpuutteen ikävä sivuvaikutus). Mutta toivon, että tunnelma välittyy sinne asti, missä sitten tätä luettekin. Kiitos että jaksatte aina välillä myös kommentoida <3 Se antaa minulle lisää motivaatiota, kun tiedän että olette siellä :) Jos mieleen tulee kysymyksiä koskien taloa tai minua tms, laittakaa ihmeessä tulemaan. Vastailen parhaani mukaan :)