Pettymyksiä vol 001

Huomasitteko otsikossa olevan numeron? Tai paremminkin nollien määrän siinä? Tämä olisi nyt ymmärrettävä niin, että realisti minussa toteaa lakoonisesti, että kyllä niitä tulee, siis pettymyksiä. Ja että ehkä olisi kannattanut laittaa vielä pari nollaa lisää tuohon eteen, että mahtuu sitten monta pettymystä perään..

Ykkösestä kuitenkin aloitetaan, joten tämän päivän postaus on nyt kaukana ruusunpunaisista silmälaseista. Pölyiset suojalasit sopisivat paremmin. Semmoiset (ei valmiiksi pölyiset) voisin laittaa hankintalistaan, jollaista tänäänkin päässäni laadin.

Päivä oli mitä kaunein (MITÄ Suomen säälle oikein tapahtunut?? Tänäänkin mentiin reilusti yli kahdenkymmenen asteen täällä Turun seudulla :/  ) ja muiden ahkeroidessa ulkona haravoinnin ynnä muun kanssa, suuntasin minä päättäväisin askelin tulevaan työhuoneeseeni. Olin nimittäin viikko sitten havainnut, että seinä tuntui kostealta. Kyse on tästä seinän pätkästä, pihan puoleisella sivulla:

Kuten kuvastakin voi havaita, on katto vuotanut tuolta kulmasta. (Alhaalla vasemmalla näkyvä ruskea on jotain pintaroiskeita, ei tiettävästi liity tähän). Ongelma on siis aivan ulkokatolla asti, talossa on joitakin kohtia, joista vesi tulee sisään. Kunpa meillä olisi ollut rahkeita syksyllä jo hoitaa nämä vuotokohdat umpeen! Vaan kun ei ollut ja vieläkin puuttuu se työmies, joka kiipeää telineille..Toivotaan että työhön suunniteltu henkilö kohta vapautuu toisaalta meitä auttamaan. 

No, mennyttä on nyt turha haikailla, katse eteenpäin vaan. Tein siis pienen koeaukon tuohon puoleen väliin seinää ja kun työnsin sormen aukosta sisään, levy tuntui kostealta. Niinpä ajattelin, että nyt on korkea aika avata tuo ja antaa sen tuulettua. 

Päälimmäisen perinnetapetin alta löytyi historiaa:

Alimmaisena sievää kukkatapettia, sen jälkeen retroajan räväkkää herneenvihreää ja sitten tämä Boråsin tapetti. Viereisessä seinänpätkässä, joka on siis sisäseinä eteiseen päin, oli myös joku todella vanha tapetti, jonka kuviosta ei oikein saanut selvää. Kaikista otin palat talteen. Tässä vaiheessa hyvä uutinen oli se, että oli käytetty hengittävää paperitapettia ja niiden alla huokoista levyä (ei lastu- tai kipsilevyä). Sopivaa työkalua oli hieman vaikeaa löytää/keksiä, mutta näillä pääsi jo aika hyvin eteenpäin:

Sorkkarauta olisi kyllä ollut kova sana täällä, mutta se oli tietysti väärässä osoitteessa (kuin myös mukana raahatun ruohonleikkurin muovinen käynnistysavain, mutta se onkin ihan toinen juttu se). Huomaa asianmukaiset turvakengät krhm..Tuli tuossa tikkailla keikkuessa mieleen, että semmoiset vahvikkeiset kengät voisi olla ihan hyväkin juttu. Jotta olisi rempan jälkeen vielä kaksi ehjää jalkaa käytössä. 

Myönnän auliisti, että alku tässä hommassa oli kyllä aika kömpelön näköistä. Miten sitä voikaan aikuinen ihminen tuntea itsensä avuttomaksi! Onneksi työ opettaa tekijäänsä, joten alkoihan se sitten sujua. Vaikka todennäköisesti olen kyllä idän hitain remppanainen :D 

Kattovuodon takia olin mielestäni varautunut ikävään jälkeen, mutta täytyy myöntää, että levyn alta esiin tullut seinä sai kyllä aikaan kaikenlaisia reaktiota:

Hassua kyllä, seinä näyttää näin kuvassa paremmalta kuin luonnossa :D Tai sitten se järkytys oli kovempi ensi silmäyksen hetkellä..Tänään olen varmaan käynyt läpi kaikki tunteet paniikista, surusta, epätoivosta, kyllästymisestä aina tyyneen "kyllä tästäkin selvitään"-mielentilaan. 

Hyvää asiassa on se, että seinä on hirttä. Toiseksi hyvää on se, että ainakaan minun ymmärrykselläni katsottuna ja kokeiltuna yksikään hirsi ei ollut laho. Ei siis tarvitse alkaa purkaa koko seinää. Kolmanneksi hyvää on se, minkä jo mainitsinkin - hengittävien materiaalien ansiosta vanhinko ei ollut niin suuri, mitä se eittämättä olisi ollut, jos tässä olisi käytetty jotain muuta hirsien päällä. Sanottakoon myös, että harmistuksesta huolimatta tuntui jotenkin arvokkaalta ja hienolta nähdä talon hirsirunkoa kunnolla ensimmäistä kertaa. Hirsien väleissä on tietenkin rivettä, en saanut selvää oliko turve- vaiko pellavalajia. Pienen pieniä nauloja seinässä on satoja, ja tietenkin niihin osui sormet koko ajan, hanskoista huolimatta. Vasarakin olisi ollut poikaa. Missä meidän kaikki työkalut oikein ovat?? 

Suunnittelin muuten sellaisen pinkin työkalupakin + työkalujen hankkimista, tiedättehän? Semmoiset söötit, missä on kukkasia? Miehellä on paha taipumus kiikuttaa kaikki työvälineet ties minne ja kyselee niistä sitten minulta. En tiedä tehoaako tuo pinkki häneen "karkottavasti", saattaa kyllä olla ettei taidemaalari kaihda mitään värejä :D Mutta jos ne kuitenkin pysyisivät paremmin lähettyvillä. 

Reippaasti jatkoin repimistä, kahden askeleen tikkaille uskalsin kiivetä, mutta en ehkä sen ylemmäksi. En siis yltänyt ihan ylös asti. Joko pitää hakea toiset tikkaat, tai toivoa että joku auttaa. Tähän pisteeseen homma jäi:

Tarkoitus on avata seinä aivan vasemmalla olevaan ikkunaan asti, tuosta vielä noin puoli metriä lisää. Selkeästi voi kyllä huomata, mihin asti vesi on päässyt valumaan. Kuvassa näkyvä tapetti oli jo aivan kuivaa ja mikä vielä tärkeämpää, samoin nuo alla olevat levyt. Avataan kuitenkin varmuuden vuoksi kunnolla. Kuiva levy oli paljon hankalampi saada irti kuin tuo pehmennyt osa. Tarvitaan järeämmät välineet, kuten se sorkkarauta. Nurkassa on hieman hienomekaanikon hommaa tiedossa, pieniä nauloja tuhottomasti, listaa ja nauhaa jos jonkinmoista. Suurin ongelma on vasemmanpuoleisen seinän ekassa puolessa metrissä nurkasta laskien ja vähän tuossa oikeanpuoleisessa, myöskin kulmasta alkaen. 

Tiedättekö mikä tässä oli aika erikoista? No se haju, mikä tuolta tuli. Minulla oli kuvitelma, että homehtunut seinä haisee tietynlaiselle, aika pahalle. Olen päässyt semmoista haistamaankin. Tämä seinä haisi kuitenkin aivan erilaiselle. Ensimmäinen vaikutelma oli pihkainen puu. Sitten alkoi tuntua kosteikon hajua, mutta ei sekään mitenkään pahaa. Saattaa olla että eristeenä käytetty materiaali haisee jonkin verran. Tein purkutyötä ilman hengityssuojainta, mikä ei ehkä ollut niin viisasta, kun ei kuitenkaan voi olla ihan varma mitä tuolta irtoaa. Semmoinenkin siis hankintalistalle. Silmiin meni varmaan pölyä ja muuta, kun pesusta huolimatta ovat nyt hieman "jauhoiset". Ei mitään vaarallista, menee kyllä ohi. 

Juhlistimme reipasta työskentelyä hakemalla pizzat ja hampurilaiset Sauvon keskustan pizzeriasta ja söimme ne Silkkilän keittiön pöydän ääressä. Asia on mainitsemisen arvoinen, koska tällaiset valmiit ateriat eivät meillä ole mitenkään yleisiä. Tuntuu myös hyvältä syödä uudessa kodissa, koska se tekee paikasta meille tutumman. Tämä on tärkeää, koska ainakin itse koen vieläkin olevani hieman irrallaan tuolla. En oikein osaa selittää. "Koti" on edelleen täällä vanhassa paikassa, Silkkilä on myös koti, mutta vielä jotenkin vieras. Toisaalta se on ihan ymmärrettävää, kun emme ole siellä edes joka päivä, omat huonekalut puuttuvat vielä suurimmaksi osaksi jne. Hassua että tällaisessa muutoksessa on niin paljon näitä "henkisiäkin" tekijöitä, joiden kanssa painia. 

Ruokapöydässä totesin perheelle, että nyt toivoisin yhtä asiaa: että remppakassa ei olisi aivan tyhjä, vaan siellä olisi sen verran rahaa, että voisin palkata jonkun tekemään tämän hankalan osan - korjaamaan katon ja ottamaan pois nuo pahat kohdat. Siitä jatkaisimme sitten itse. Juuri nyt tämä ei ole mahdollista, ellei jostain putkahda joku haalareihin pukeutunut hyvä haltija ja ilmoittaudu työhön (vink vink, hehe). 

Tänään on ehkä ollut vähän vaikeampi ylläpitää reipasta taisteluintoa. Eilinen oli raskas päivä kotona ja tänään väsy painaa päälle. Oma vointi ei edelleenkään ole hyvä ja voimat ovat siksi kortilla. Yritän olla varovainen, etten vedä itseäni aivan "piippuun", edessä on kiireinen juttukeikkakausi. Toivoisin, että saisimme asioita eteenpäin, tuntuu että tätä menoa emme pääse ikinä muuttamaan. Hommat ovat kesken, en ole pakannut vielä mitään, aika vaan kuluu..ja sitten esiin putkahtaa tällaisia ongelmakohtia. Mutta maltti on valttia tässäkin. 

Tänään siis mentiin reippaasti realismin puolelle, mutta näinhän minä lupasinkin, muistatteko? Että kirjoitan myös niistä vähemmän mukavista asioista. 

Seuraava haaste onkin sitten se, mitä noille homepintaisille hirsille pitäisi tehdä? Ihan ensin tietysti pitäisi saada se kattovuoto hoidettua, mutta sitten? Kuuluuko ne pestä? Vai kuivattaa? Nyt siis etsimään tietoa lisää! 

Yhden aikakauden loppu

Nyt olisi kiinnostavaa olla kärpäsenä teidän lukijoiden olkapäällä. Haluaisin nimittäin tietää, millaisia ajatuksia päivän otsikko aikaansai? Minkä lopusta nyt puhutaan? Onko se jotain ikävää, vaiko mukavaa? Ja nytkö ne sitten luovuttivat (epäilen, että siellä on aina joku, joka odottaa, koska lyömme hanskat tiskiin :D )

Onneksi kyse on vain ja ainoastaan iloisesta asiasta, vaikka se ehkä ihan aavistuksen haikeita tuntemuksia herättääkin.

Kuten muistatte, toivoimme tilan alkuperäiselle talolle, jota nyt pikkumökiksi kutsutaan, uutta mahdollisuutta. Ihanteellista olisi ollut, jos olisimme itse pystyneet sen kunnostamaan omalla paikallaan, vaikka aamiaismajoitustilaksi tai vierasmajaksi. Ottaessani mökin puheeksi facebookin ryhmässä, jossa vanhoista taloista paljon tiedetään ja myös paljon välitetään, sain monenlaisia ehdotuksia sen suhteen, mitä tehdä mökille. Valtaosa oli sitä mieltä, että mökki pitää ehdottomasti kunnostaa paikoillaan. Muutama paheksui ajatustani siirtää mökki jonnekin muualle. Voin ymmärtää tämän, varsinkin nyt kun olen tehnyt mökin kanssa lähempää tuttavuutta. Mutta..

Koska näissä remonttihommissa kannattaa myös olla hieman (ihan pikkuisen vaan) realistinenkin, oli pakko kohdata se tosiasia, että meillä eivät olisi riittäneet rahat, aika eikä rahkeet tuohon kunnostusurakkaan. Niinpä laitoimme mökin myyntiin, toiveena että se saisi uuden elämän jossain muualla. Talon antaminen vpk:n harjoituskohteeksi (palonsammutus) tai että olisimme sen vain antaneet vähitellen ränsistyä, eivät olleet koskaan vaihtoehtoina. Välillä jo tuntui, ettei oikeanlaista arvostavaa ihmistä löydy mistään.

Nyt minulla on ilo kertoa, että mökillä on uudet omistajat! Sunnuntain ihanassa ilta-auringossa tapasimme pariskunnan, jonka toiveena oli löytää vanha talo, jolla jatkaa omaa pientä asumustaan. Oli ihastuttavaa nähdä, miten he näkivät hieman rähjäisen mökin kauneuden ja mahdollisuudet. Tuntui heti, että tuli "perfect match" - mökki ja oikeat ihmiset kohtasivat. Ihan kuin palapelin kadoksissa ollut palanen olisi yhtäkkiä löytynyt ja loksahtanut paikoilleen.

Talo tullaan purkamaan rauhalliseen tahtiin, säästäen kaikki mitä vain säästää voidaan. Hirsirungon lisäksi ikkunat, kauniit peiliovet kahvoineen, ikkunanlaudat, lattiat, seinäpaneelit - kaikki saavat uuden elämän! Olen tästä niin iloinen! En oikein edes tajunnut, että olinkin ehtinyt jo kiintyä pikkuruiseen taloon, joka on yli vuosisadan uhmannut puhureita ja pakkasia ja vieläkin seisoo ylväänä, joskin jo aikaa sitten hylättynä paikoillaan. Pian sitä alkavat hoivata välittävät kädet, jotka tuovat taloon jälleen elämää. Työtä tulee olemaan paljon, mutta jonain päivänä tuvassa on vielä lämmintä ja valoisaa ja tarina jatkuu. Tulee olemaan jännittävää seurata purkuprojektia ja nähdä talo sitten joskus uudella paikallaan.

Ennen kuin talo vaihtoi omistajaa, kävin vielä kuvaamassa autiotalon minun silmääni kauniita yksityiskohtia. Minä olen muuten ihan hulluna autiotaloihin, niitä vain on nykyään aika harvassa, eikä niihin ole mitään asiaa ilman lupaa. Vaarallistakin se on. Nyt ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, jykevässä talossa joka oli vielä hetken minun. Tämä postaus on poikkeuksellisesti kuvakavalkadi. Tulkaa mukaan katsomaan vielä kerran tunnelmia Silkkilän tilan alkuperäisestä asumuksesta, ennen sen uutta seikkailua (kannattaa klikata kuvat auki, jotta ne tulevat kunnolla oikeuksiinsa):

Hyvästi pikkumökki, tule onnelliseksi uudessa elämässäsi! Ja herrasväki I: onnea ja menestystä hienoon urakkaanne, uskon että lopputulos tulee olemaan kaiken vaivannäkönne arvoinen <3 

Puutarhaperjantai

Ooh mikä päivä! Miten nämä ensimmäiset, oikeasti lämpimät kevätpäivät tuntuvatkin niin hyvältä! En ole mikään helleihminen, mutta juuri tällainen lämpö on mieluista, kun voi istua ulkona ilman takkia.

Koska on tylsää kirjottaa "uusi koti" ja "vanha koti", nimitän uuden kotimme tästä lähtien Silkkiläksi - koska se on oikeasti sen nimi :) Tai oikeastaan papereiden mukaan Iso-Silkkilä, mutta ei nyt ruveta mahtailemaan ;) Silkkilässä siis puuhastelimme tänäänkin.

Suunnitelmissa oli siivota talon iso aula ja laittaa sinne pöytiä ym. Aiomme nimittäin järjestää jossain vaiheessa tätä kuuta kirpputorin, johon tietenkin toivon tulevan valtavasti ostohousuisia kävijöitä ;) Talossa on aika paljon tavaraa, mitä emme itse tarvitse, mutta mikä on liian hyväkuntoista pois heitettäväksi, joten ajattelin kokeilla kirppistä. Vanhassa kodissa on myös paljon sellaista, mikä joutaa pois, joten varmaan jotain kulkeutuu myyntiin sieltäkin. Pysykää siis kanavalla, laitan tännekin kyllä sitten tietoa! Kuivuriin laitamme jossain vaiheessa kesää myös kirppiksen ja ehkä taidenäyttelynkin, mutta siellä pitää ensin vähän siirrellä lautoja ja lankkuja. Katsotaan sitä sitten myöhemmin.

Käsipumppukaivosta hain lattianpesuvettäkin, mutta sitten tajusin, että jotain puuttuu. Kaikki muut tarvittavat osat lattianpesuun oli, mutta moppivarsi puuttui. Eihän se pesu nyt ilman vartta onnistu, mitähän olin oikein ajatellut..Moppaus sai jäädä toiseen päivään. Jatkoin kristallien kiinnittämistä uuteen kruunuun ja mietin, millä se olisi paras puhdistaa? Millä sinä puhdistat kristallikruunun?

Mää olen niiin harakka!! Ja tuo valo <3 

Hommat jatkuivat ulkona, jonne lämpö veti vastustamattomasti. Mallasimme puutarhaan kasvulavoja:

Tarkoitus olisi tehdä leikkimökistä tavallaan osa tuota kasvilava-aluetta siten, että tuossa kuistilla roikkuu kukkia, ehkä joku köynnös voisi myös kiemurrella seinää pitkin..Ajattelin tehdä siitä ensin "taukotuvan", mihin voisi istahtaa vaikka sadetta pitämään. Mökin sisällä lemahtaa kuitenkin sen verran voimakkaasti home, että siellä oleskelu ei houkuta..Yritin katsoa, mistä moinen johtuu, katto kun on ihan ehjä ja seinät myös. Ehkä mökki on liian alhaalla? Mies ehdotti sen nostamista, mutta se ei ehkä ole ihan tämän hetken asia. No, se sopii silti hyvin puutarhan reunan "satumökiksi". Voin jo nähdä kokonaisuuden silmissäni..

Työkalukin on jo puutarhahommiin valmiina:

Tässä ikivanhassa lapiossa ei ole kyllä tuon pitempää vartta, mutta ei se haittaa. Löysin sen pikkumökin kyljestä, pitihän se pelastaa! Olen muutenkin ihan hulluna ruosteisiin esineisiin. Varsinkin puutarhaan ne sopivat, eivät ehkä niinkään sisälle. Nämä pelastimme aikoinaan vanhan kodin naapurin pihasta:

Ovat siis kuuluneet siihen traktorin perässä vedettävään vekottimeen, mikäs se  nyt taas olikaan..äes?? Hara? Näitä on aika monta ja painavat aika tavalla per kappale. Joskus vielä keksin niistä jotain. Onneksi ovat nättejä ihan tuommoisenakin. Pari näistä on muuten kerran ollut meillä telttapainoina myyjäisissä. Hyvin toimi :D 

Kellokin tästä puutarhasta löytyy:

Ajan voi valita itse :D Meillä oli kerran Siwasta ostettu seinäkello, jossa tämä oli kellotauluna. Kello hajosi ja joutui takapihan romukasaan. Äitini sattui kävelemään siellä eräänä päivänä ja oli  pelastanut tämän. Se näyttää kuulemma koska on iltapäiväkahvien aika ;) Kiva että tuli talteen, tämä on itse asiassa aika hauska. 

Mies jatkoi askartelua jättiläisanakond - eikun koivun parissa, välillä istuimme ja vaan nautimme lämmöstä, auringosta ja seikkailun tunteesta. Koska sehän tämä on, suuri seikkailu!

Tein mutkan pikkumökkiin. Laitoin sieltä myyntiin joitakin juttuja, kuten vanhan raihnaisen Porin Matin. Mittailin ja kuvasin. Totesin jälleen, miten hienoja yksityiskohtia siellä on: 

Tuo tapetti on ihan uskomaton! Tajusin juuri, että sitä pitäisi yrittää jotenkin tallentaa, puhdistaa ja käyttää jotenkin tai johonkin..Ei tosin seiniin enää. Mistähän voisi selvittää, kuinka vanhaa tämä on? Talo on luultavasti 1800-luvulta, mutta onko tapetti niin vanhaa? 

Seuraavaksi suuntasin kellariin ihmettelemään. Kuvasin tylsän puukattilan, joka pitäisi saada pihalle, siis kokonaan pois talosta ja pihalta myös. Ihastelin leivinhuoneen (juu, siellä on ikivanha leivinuuni, joka ei kyllä tällä hetkellä ole käyttökunnossa. Siellä piiat ovat leiponeet talon leivät ja vehnäset aikoja sitten, voi että <3 Joskus olisi kiva korjata se) ikkunan vanhoja lasipulloja, joihin kevätvalo niin kauniisti osui: 

Kaunista lasia löytyi myös pihasta, tiilikasaan viskattuna:

Tunnen olevani jatkuvassa aarrejahdissa, koko ajan vastaan tulee jänniä juttuja! Ne eivät ole mitenkään rahallisesti merkittäviä, mutta minulle ne ovat tosi arvokkaita ja niiden löytäminen on jännittävää. Puutarhan tarjoilemat yllätykset ovat myös jänniä:

Tekisi mieli mennä huomenna jatkamaan, mutta täytyy välillä tehdä vähän töitäkin. Useampi tilaustyö odottaa valmistumista, joten on niiden vuoro. Ihanaa viikonloppua juuri sinulle siellä ruudun toisella puolen!