Yhden aikakauden loppu

Nyt olisi kiinnostavaa olla kärpäsenä teidän lukijoiden olkapäällä. Haluaisin nimittäin tietää, millaisia ajatuksia päivän otsikko aikaansai? Minkä lopusta nyt puhutaan? Onko se jotain ikävää, vaiko mukavaa? Ja nytkö ne sitten luovuttivat (epäilen, että siellä on aina joku, joka odottaa, koska lyömme hanskat tiskiin :D )

Onneksi kyse on vain ja ainoastaan iloisesta asiasta, vaikka se ehkä ihan aavistuksen haikeita tuntemuksia herättääkin.

Kuten muistatte, toivoimme tilan alkuperäiselle talolle, jota nyt pikkumökiksi kutsutaan, uutta mahdollisuutta. Ihanteellista olisi ollut, jos olisimme itse pystyneet sen kunnostamaan omalla paikallaan, vaikka aamiaismajoitustilaksi tai vierasmajaksi. Ottaessani mökin puheeksi facebookin ryhmässä, jossa vanhoista taloista paljon tiedetään ja myös paljon välitetään, sain monenlaisia ehdotuksia sen suhteen, mitä tehdä mökille. Valtaosa oli sitä mieltä, että mökki pitää ehdottomasti kunnostaa paikoillaan. Muutama paheksui ajatustani siirtää mökki jonnekin muualle. Voin ymmärtää tämän, varsinkin nyt kun olen tehnyt mökin kanssa lähempää tuttavuutta. Mutta..

Koska näissä remonttihommissa kannattaa myös olla hieman (ihan pikkuisen vaan) realistinenkin, oli pakko kohdata se tosiasia, että meillä eivät olisi riittäneet rahat, aika eikä rahkeet tuohon kunnostusurakkaan. Niinpä laitoimme mökin myyntiin, toiveena että se saisi uuden elämän jossain muualla. Talon antaminen vpk:n harjoituskohteeksi (palonsammutus) tai että olisimme sen vain antaneet vähitellen ränsistyä, eivät olleet koskaan vaihtoehtoina. Välillä jo tuntui, ettei oikeanlaista arvostavaa ihmistä löydy mistään.

Nyt minulla on ilo kertoa, että mökillä on uudet omistajat! Sunnuntain ihanassa ilta-auringossa tapasimme pariskunnan, jonka toiveena oli löytää vanha talo, jolla jatkaa omaa pientä asumustaan. Oli ihastuttavaa nähdä, miten he näkivät hieman rähjäisen mökin kauneuden ja mahdollisuudet. Tuntui heti, että tuli "perfect match" - mökki ja oikeat ihmiset kohtasivat. Ihan kuin palapelin kadoksissa ollut palanen olisi yhtäkkiä löytynyt ja loksahtanut paikoilleen.

Talo tullaan purkamaan rauhalliseen tahtiin, säästäen kaikki mitä vain säästää voidaan. Hirsirungon lisäksi ikkunat, kauniit peiliovet kahvoineen, ikkunanlaudat, lattiat, seinäpaneelit - kaikki saavat uuden elämän! Olen tästä niin iloinen! En oikein edes tajunnut, että olinkin ehtinyt jo kiintyä pikkuruiseen taloon, joka on yli vuosisadan uhmannut puhureita ja pakkasia ja vieläkin seisoo ylväänä, joskin jo aikaa sitten hylättynä paikoillaan. Pian sitä alkavat hoivata välittävät kädet, jotka tuovat taloon jälleen elämää. Työtä tulee olemaan paljon, mutta jonain päivänä tuvassa on vielä lämmintä ja valoisaa ja tarina jatkuu. Tulee olemaan jännittävää seurata purkuprojektia ja nähdä talo sitten joskus uudella paikallaan.

Ennen kuin talo vaihtoi omistajaa, kävin vielä kuvaamassa autiotalon minun silmääni kauniita yksityiskohtia. Minä olen muuten ihan hulluna autiotaloihin, niitä vain on nykyään aika harvassa, eikä niihin ole mitään asiaa ilman lupaa. Vaarallistakin se on. Nyt ei kuitenkaan tarvinnut pelätä, jykevässä talossa joka oli vielä hetken minun. Tämä postaus on poikkeuksellisesti kuvakavalkadi. Tulkaa mukaan katsomaan vielä kerran tunnelmia Silkkilän tilan alkuperäisestä asumuksesta, ennen sen uutta seikkailua (kannattaa klikata kuvat auki, jotta ne tulevat kunnolla oikeuksiinsa):

Hyvästi pikkumökki, tule onnelliseksi uudessa elämässäsi! Ja herrasväki I: onnea ja menestystä hienoon urakkaanne, uskon että lopputulos tulee olemaan kaiken vaivannäkönne arvoinen <3