Sunnuntaita

Huh, terveisiä reissusta! Miten tämä kuukausi tuntuu menevän ihan vallan työmatkoilla huitelemiseen?? Itse asiassa tässä kuussa tuleekin meille kuvaajan kanssa ennätysmäärä keikkoja, joten ei ihme jos siltä tuntuu. Kaksi, melkein viikon pituista reissua + monta päiväreissua juttujen teossa. Olen huippuiloinen, että töitä meille on niin paljon riittänyt (ja toivottavasti riittää vastakin), mutta kyllä huomaa että on porhallettu sinne tänne..Jos olisin ihan täydessä vedossa, niin mikäs tässä, mutta nyt mennään vähän vajaalla sylinterimäärällä edelleen.

Viikon reissun (terveisiä Jyväskylästä, Koskenpäästä, Heinolasta ja Mäntsälästä) aikana luonto näyttää suorastaan räjähtäneen kasvuun. Tietoisuus siitä, että nyt pitäisikin huolehtia KOLMEN (kaksi omaa + äidin) talon nurmikoista ym, iskee nyt päin lättyä oikein täydellä voimalla. En voi olla ihan pikkuisen stressaantumatta tilanteesta, kun homma on karkaamassa hieman käsistä tuon reissun takia. No, peruna kerrallaan, kuten eräs ystäväni sanoo.

Tänään jaksoimme mennä taas Silkkilään hetkeksi. Vein sinne reissulta löytyneet kirppisostokset ja tapasimme remppareiska-ehdokkaan. Ei tainnut tulla sopimusta. Huomenna seuraava tapaaminen ja luulenpa, että homma voisi toimiakin. On korkea aika saada tuo kattotilanne hallintaan :/

Olin toivonut, että olisin ehtinyt nähdä omenapuiden kukkivan, mutta taisivat nämä kaatosateet nopeuttaa aika tavalla kukkien putoamista. Tuleekohan nyt omppuja ollenkaan?!? Muutama kukka keikkui sinnikkäästi vielä puussa:

(Näkisittepä mitä täällä tapahtuu tätä kirjoittaessa! Kissa halusi välttämättä syliin, mutta kun se ei onnistunut, se kiipesi olkapäälleni ja yritti hamuta kättäni. Nyt se kyllästyi ja jätti terveisiksi kaikkialla leijuvia valkoisia karvoja. Kesäturkki tulossa esiin. Tilanne olisi ollut näkemisen arvoinen hullunkurisuudessaan.)

Reipas vesisade teki kuvaamisen hankalaksi, mutta oli ihan pakko ikuistaa kaikkea ihanaa:

Vuohenjuurien kaveriksi on nyt noussut toinen keltainen kukkanen, nimi on nyt hukassa. Se tuoksuu ihanasti hunajalle ja erittää voimakkaasti valkoista, tahmeaa nestettä, jos varren katkaisee. Kukat ovat aika vaatimattomat, mutta erikoiset. Äh, kun en muista sitä nimeä..

Näissä on hassun lyhyet varret, mutta ei se haittaa. Tai ehkä ne vielä kasvavat.

Tietä reunustaa ison talon puolella hernepensasrivistö..

Ja toisella, vanhan mökin puolella aloittelevat kukkimistaan syreenit. Ihan omat, ikinä milloinkaan <3 

Ihanuuksia piti tottakai viedä sisällekin, molempiin koteihin. Oo ja kielot alkavat olla nyt kukassa! Ja niitä on paaaljon enemmän kuin viimeksi huomasin. Koko metsänreuna täynnä! Olen jotenkin niin lapsellisen onnellinen näistä kukista, kun aina olen itselle toivonut juuri syreenejä ja kieloja :) 

Keittiön ikkunasta katselin meidän kuivuria, jonne siis tulee jossain vaiheessa kirppis. Olen jo vuosia haaveillut omasta pihakirppiksestä, jossa on myös miehelle pieni galleria, minun omia tuotteitakin myynnissä ja voisi ehkä olla kahvilakin. Ei ole vaan aiemmin ollut sopivaa ulkorakennusta, eikä sijaintikaan ole ollut otollinen..Työmatkalla kävimme aaiivan ihanalla kirppiksellä, joka oli ladossa. Sieltä nappaan varmaan muutaman idean tänne meillekin. Tunnelma oli todella ihana! Te, jotka seuraatte instassa minua (@laurasvintagefinland), näittekin kuvia tuolta kirppikseltä. Vielä on jonkin verran hommaa tuolla, ennen kuin voi kirppistellä, mutta on kiva suunnitella. Ostin reissulta muuten jo vähän kahvikuppejakin kirppiskahvilaa silmällä pitäen ;)  Ehkä vähän pöhköä mennä asioiden edelle, mutta kun löytyi niin tosi halpoja, kivoja ja sopivia..

Kirppislöydöistä puheen ollen haluan näyttää teille yhden ihanan löydön, jonka tein Jyväskylästä, Kortepohjan ostarin spr:stä:

En minä kai olisi varsinaisesti enempää lautasia tarvinnut, mutta en vaan voinut jättää näitä sinne. Isot ruokalautaset, 6 kpl, olivat 1,50/kpl ja nuo pienemmät, "pullalautaset", olivat muistaakseni 40 senttiä/kpl. Kauniit, ehjät, englantilaiset. Ja sopivat tuonne Silkkilän keittiöön muuten oikein hyvin :D 

Kun teen kotijuttuja, kysyn aika usein haastateltavilta, keräilevätkö he jotain erityistä. Itse en ole pitkiin aikoihin mitään kerännyt sen jälkeen kun kaikki paikat olivat täynnä kaikenkarvaisia norsuja (olen myynyt ne kaikki pois). Nyt kuitenkin keittiön hellan yläpuolella oleva, tummunut kuparihylly on laukaissut minussa pienen keräilijän. Huomaan katseen etsivät kirpparilta kupariesineitä. Tarkoitus on rajoittaa ne kuitenkin vain keittiöön. Tykkään kuparin lämpimästä sävystä ja kodikkaasta olemuksesta:

Kuparikehyksiin ajattelin laittaa reissun ensimmäisestä juttukohteesta Riikalta saadun kortin, missä lukee "Liian paljon hyvvee on ihanoo". Se on vaan niin ihana teksti, täynnä positiivista energiaa! Sitä voi vielä tarvita, kun vanhan talon oikut paljastuvat koko karmeudessaan ;) 

Tulevat päivät ovat täynnä kirjoitustöitä, minulla on ihan hirmuinen kasa muistiinpanoja, joista on tarkoitus luoda ihania kotijuttuja. Mieli halajaa kovasti jo remppahommiin, mutta työt on hoidettava ja voimatkin on vielä vähissä. 

Viimeistään ensi keväänä, kun toivon mukaan olemme asuneet talossa jo pitkään, voin nostaa katseeni työstä ja ikkunasta ulos katsoessa nähdä alla olevan näyn. Ei, silmissänne ei ole vikaa, tältä maisema todellakin näytti, kun tänään katsoin ulos tulevan työhuoneeni ikkunasta:

Kun palasimme Silkkilästä kotiin, tytär tuumasi minun vaikuttavan paljon iloisemmalta kuin lähtiessä. En ollut mitenkään surullinen lähtiessäni, vähän vain kipuinen ja väsynyt, mutta Silkkilä on kyllä tosi innostava paikka. Tulee halu tehdä vaikka mitä! Hassua kyllä, ilon joukossa on koko ajan myös haikeita, ehkä vähän surumielisiäkin säveliä. Muutokset eivät ole koskaan olleet minulle helppoja, vaikka niitä olenkin viime aikoina alkanut halajamaan. Huomaan miettiväni, entä jos uusi koti ei tunnukaan kivalta? Jos tulee kauhea ikävä vanhaan kotiin ja ikävä äidin lähelle? Eihän me kauas muuteta, mutta mikään ei tule olemaan ihan samoin kuin ennen. Se pelottaa. Huomaan myös välillä miettiväni, kuinka kauan saan iloita näistä asioista? Elämä on loppujen lopuksi niin ohuen langan varassa, kenelle tahansa voi sattua mitä tahansa. Täyttyneet unelmat voivat joskus tuntua pelottaviltakin. Ymmärrättekö mitä yritän sanoa? 

Mutta mennään nyt päivä kerrallaan ja iloitaan joka päivä pienistäkin hyvistä asioista. Niistähän se elämä loppujen lopuksi koostuu. Pienistä onnen sirpaleista.