Tiistaina kesäkuussa

Minulla on hyvä ystävä, jolla oli jossain vaiheessa elämää puutarhasuunnitteluyritys. Kun tuskailin hänelle, miten paljon nurmikonleikkuuta minulla on, hän piti minulle topakan esitelmän siitä, miten nurmikot ovat täysin out. Korkeintaan ruohomattoa saisi olla joku parin neliön pläntti, noin niinkuin muodon vuoksi. Missään tapauksessa ei mitään hehtaarilääniä.

Muistelin ystävääni tänään, kun näin tyttären kurvailevan ruohonleikkurilla Silkkilän pihalla. Parin menneen viikon lämmin ja kostea sää on saanut joka ikisessä paikassa nämä nurmikot karkaamaan täysin hallinnasta. Tai ei voi edes puhua enään nurmikosta, niitty tai heinikko sopisi varmaan paremmin. Eikö se kasvu voisi odottaa, että me pohjoisen ihmiset nyt ensin ehdimme tajuta, että kesä on tullut?? Ruohonleikkuritkin nukkuisivat mielellään vielä talviunta.

Joka tapauksessa teemme urhoollisia yrityksiä ottaa piha haltuumme, ennen kuin se alkaa muistuttaa viidakkoa. Vähän kerrallaan se onnistuukin:

Tällainen on näkymä pääoven portaiden yläpäästä tällä hetkellä. Leikkimökin edestä on ensin ajettu ruoho ja sen jälkeen levitetty tuo musta mansikkamuovi. Sen päälle tulevat kohta kasvulavat, teemme lavojen pohjien kohdalle reikiä, että madot pääsevät hommiin. Alue näyttää naurettavan pieneltä, mutta voin kertoa, että tuo muovi on 10x5 m :D Ja tyttären tänään ajama alue tuossa edessä on suurin piirtein saman kokoinen. Piha on vaan kokonaisuudessaan niin suuri, että kaikki näyttää pieneltä. Mies laski, että pihaa on 3000 neliötä!! Koko aluetta emme aja nurmikoksi, osa saa olla niittynä. Sekin on kaunista ja on kiva kun pihassa on monenlaista aluetta. 

Vähän arveluttaa kyllä, miten meidän ruohonleikkurit tulevat kestämään. Tällä hetkellä ne nimittäin joutuvat oikein erityisen koville, koska eihän tuo nyt mitään ruohonleikkuuta ole, vaan heinän niittoa. Viikate olisi kova sana, mutta minä en ole isäni aiemmista yrityksistä huolimatta saanut kallooni, missä asennossa sen viikatteen pitää olla. Vaikka kuinka yritin matkia häntä, meni homma enemmän heinien silittelyksi, kuin leikkaamiseksi. Terän on oltava juuri tietyssä kulmassa, jotta se viistää heinät poikki, kuin terävä partaveitsi konsanaan. Ehkä minulta puuttuu jokin niittogeeni? Kaikkia muita geenejä kyllä löytyy, muutama ylimääräinenkin varmaan..

Ruohonleikkuu sinänsä on erittäin tyydyttävää hommaa - tai olisi, jos jaksaisin sitä kunnolla tehdä. Tunnustan, innostuin itsekin vähän leikkaamaan - ja sen jälkeen tuli niin huono olo, että olin jo melkein pyytämässä kyytiä sairaalaan :( Osansa teki myös sään lämpeneminen. Minä en jostain syystä kestä enää YHTÄÄN lämmintä, huono olo tulee ihan välittömästi. On kuin kehon lämmönsäätely ei toimisi ollenkaan. Kauhulla odotan kesän hellepäiviä. Miten tulen selviämään? Kannan nyt myös huolta siitä, onko sydämeni sittenkin huonossa kunnossa, silloinhan ei yleensä helle tunnu hyvältä? 

Toivottavasti ette kyllästy, kun näitä terveydentilamainintoja aina välillä tänne joukkoon tulee. Tämä on edelleen varsin elämänmakuinen blogi, kuten alun perin oli tarkoituskin. Terveys - tai sen puute - on aika merkittävä osa elämää ja vaikuttaa totta kai myös siihen, miten paljon pystyy tekemään. Myönnän, että ainakin yhden kerran on jo tullut itku huomatessani, miten vähän jaksan juuri nyt tehdä. Silloin työmäärä ja huolet kasvavat suuriksi möröiksi - enkä puhu nyt jääkiekosta. 

Välillä lannistumisen tunteita pintaan nostavat eittämättä hyvää tarkoittavat ystävät. "Talossa tulee olemaan valtavasti työtä, itse en kyllä millään jaksaisi. Ja siellähän voi olla vaikka hometta, kosteusvaurioita nyt ainakin. Mutta jos sinä olet sitä mieltä, että teillä rahkeet riittää, niin mikäs siinä." Ikävä kyllä tällaiset kommentit kylvävät helposti mieleen epäilyksen siemeniä. Mitä jos he ovatkin oikeassa? Jos ne rahkeet eivät riitäkään? Jos me ollaankin oltu aivan naiiveja ja jossain vaiheessa iskee kunnolla tajuntaan, miten älyttömään hommaan ollaan ryhdytty??

 Yritän olla päästämättä näitä kommentteja pintaa syvemmälle. Talo on nyt meidän ja me tulemme sen kanssa elämään. Oikeastaan ei ole merkitystä sillä, mitä muut asiasta ajattelevat. He eivät tule talossa asumaan, eivätkä todennäköisesti ole myöskään auttamassa, sitten kun ja jos vaikeuksia tulee. Toisaalta he eivät myöskään pääse kokemaan ilahduttavia hetkiä ja onnistumisen tunteita, joita me koemme lähes joka kerta Silkkilässä ollessamme. Työtä ON paljon ja mistä sitä tietää, vaikka se joskus ylittäisikin sietokykymme lopullisesti. En aio vannoa, että tässä pysyn loppuikäni. Toki toivon, että tämä olisi kotimme pitkään, mutta kun elämästä ei koskaan tiedä. Tarkoitus EI kuitenkaan ole luovuttaa, ainakaan vielä ;)

Nyt tuli kauhean pitkä tekstiosuus, laitetaanpas vähän kuvia väliin! Puutarha on joka kerta tarjoillut uusia yllätyksiä, niin myös tänään:

Valtavan kokoinen ja luultavasti vanhakin angervo oli puhjennut täyteen loistoonsa.

Tunnen itseni hieman hölmöksi, kun en osaa nimetä esimerkiksi tätä kukkaa :/ Näitä kasvaa siinä penkissä, mistä laitoin aiemmin kuvaa. Se missä oli narsisseja ja vuohenjuurta. Pionit olivat jälleen kasvaneet ja tekevät jo nuppuja. Odotan jännityksellä, millainen pioni on kyseessä! 

Nautin joka ikisestä löytämästäni kukkasesta, myös pienistä sinisistä villikukista (argh, kaivan kohta koulukasvion esiin ja alan opetella ainakin näitä luonnonkukkia!!) ja akileijoista, jotka ovat onnistuneet lennättämään siemenensä pihan laitamille, en kyllä tiedä mistä asti.

 Luonnonniittyä ei muuten ole niin helppo tyhjästä aloittaa kasvattamaan, joten kun sellainen jo tontilla on, niin sitä kannattaa suojella :) 

Pihan etuosaan on ajan saatossa muodostunut hauska "liikenneympyrä", jota parturoimme tänään. Tarkoitus oli ensin ajaa siitä pois kaikki ylikasvanut ruoho, mutta homma ei ollutkaan niin yksinkertainen. Täällä ei voi paahtaa tukka putkella ruohonleikkurin kanssa, koska heinikossa voi piileskellä yhtä sun toista:

Liljoja - äidin mukaan nämä olisivat keisarinliljoja..Näitä putkahtelee ylös vähän sieltä täältä pitkin tonttia.

Ja hieman yllättäen ruohosipulia! Taidan kyllä siirtää nämä yrttilavaan, sitten kun se saadaan valmiiksi. Toisaalla kasvaa nokkosia mitä oudoimmissa paikoissa, nekin haluaisin kyllä ottaa talteen ja kuivata. Kun nyt vaan ehtisi ja jaksaisi.

Jos luette blogia internet-versiona, voitte havaita, että pääkuva on otettu syksyllä. Olen välillä miettinyt, pitäisikö kuva päivittää, mutta en ole sitä sitten kuitenkaan tehnyt. Osittain syy on myös tässä:

Vanha rouvamme ei juuri nyt ole ehkä parhaimmillaan, kun sitä piirittää lankkuarmeija :D Näky ei ole kaunis, mutta erittäin tyydyttävä. Tämä nimittäin tarkoittaa sitä, että kattovuodolle ollaan viimeinkin tekemässä jotain! Saimme vihjeen perusteella töihin todella taitavan timpurin, joka ensitöikseen tukki vuodon - aluskatteella. Tämä on siis vain tilapäinen ratkaisu, kunnes kunnon korjaus parin viikon päästä alkaa. Mutta silti tuntuu, että homma nytkähti nyt eteenpäin ja oikeanlaisen avun saaminen on suuri helpotus. Jälkiviisaus on minusta äärimmäisen typerää, mutta silti tekee nyt mieli sanoa: miksi me ei hoidettu tätä tilapäistä suojaa tuonne jo syksyllä?? Osittain syy oli siinä, että miehellä ei voimat riittäneet telineiden tekemiseen yksin, joten homma jäi kyllä ihan ymmärrettävistä syistä kesken..Mutta silti..

Jos telineiden katselu alkaa kyllästyttää, voi tietysti hakea hieman erilaista kuvakulmaa:

Simsalabim - ei telineitä :D 

Sisäkuvia ei tälläkään kerralla tullut, siellä tällä hetkellä vain syömme ja huilaamme. Vakaa aikomukseni olisi ottaa aika pian keittiön lattian maalaus työn alle, se olisi hyvä tehdä nyt, kun emme vielä asu talossa. Sitten pitäisi maalata se pirtinpöydän pinta. Se on nyt ollut hiottuna puunvärinen ja ihan kiva, mutta pinta kerää kauheasti rasvajälkiä ja muuta ja pelkään että ne eivät lähde pois. Siispä aion hioa pinnan ja maalata sen sitten. Väri on hieman vielä auki, mutta luultavasti turkoosiksi. Olen ihastunut Tikkurilan mosaiikki-nimiseen sävyyn. Se voisi sopia niihin keittiön kaappeihinkin?

Työhuoneen seinä on myös hoidettava valmiiksi - ja tutkittava yläpuolella olevan varaston lattia, todennäköisesti se on avattava ja täytteet vaihdettava.. 

Teoriatasolla on remonttimme edennyt jo vaikka kuinka huikeasti! Siis pääni sisällä. Todellisuus etenee sitten hieman hitaammin. Mutta etenee kuitenkin. Tämän projektin myötä minusta tulee varmasti maailman kärsivällisin ihminen :D 

Vielä yksi kukkakuva, jos sallitte. Tämä kuva on merkityksellinen siksi, että valkoinen syreeni on luultavasti peräisin 1800-luvulta. Päättelen näin, koska se kasvaa aivan purettavan pikkumökin kupeessa. Luulin, etten pitäisi valkoisesta, mutta tämä on ihana ja tuoksuu niin hyvälle. En aluksi edes huomannut tätä vanhaa pensasta, kun olin niin ihastunut liiloihin syreeneihin. Tämä on tilan syreenien isoisoäiti <3 Sen ympärillä on lukuisia pikkutaimia, mietin mihin niitä voisi siirtää..

Tulipas pitkä postaus. Kiitos jos jaksoitte lukea ja mukavaa kesäistä viikkoa!