Kuten aiemmin kerroinkin, ovat kyläläiset ottaneet meidät todella ihanasti vastaan. Hiljattain visiitille piipahti samalta kylältä mies. Hetken juteltuamme kävi ilmi, että hän oli omistanut meidän talomme 80-luvulla! Hän tiesi kertoa kiinnostavia asioita Silkkilän taustoista.
Tila on alun perin ollut kooltaan yli 70 hehtaaria!! Voitteko kuvitella, se on siis ollut periaatteessa kaikkien ympärillä olevien talojen "emotila", josta maata ilmeisesti on sitten erotettu. Vieraallamme oli silloin 80-luvulla ollut vielä tien toisella puolella sijaitseva navettakin käytössä, siellä oli ollut useampi satapäinen sikajoukko. Pikku mökistä mies tiesi kertoa, että siinä on joskus aikojen alussa pidetty kiertokoulua.
Päädyin työni puolesta tutkimaan Kansallisarkiston digitoituja arkistoja ja päätin samalla kurkata, jos onnistuisin löytämään jotain Silkkilän, tai oikeammin Iso-Silkkilän taustatietoja. Tähän mennessä löytyi lainhuutotiedoista tällaiset:
Sen tiedän, että talomme EI ole 1700-luvulta - mutta voisiko se olla kenties 1800-luvun lopusta? Ken tietää..Mutta se täytyy sanoa, että tällaiset vuosiluvut kyllä kutkuttavat mielikuvitusta. Aion kyllä selvittää asiaa vielä lisää, kun vaan ehdin.
Mielikuvitusta kutitteli myös se, mitä tänään huomasin. Katsokaapa tätä kuvaa:
Olen ehtinyt katsella alas pääovelta jo useita kertoja, mutta vasta tänään huomasin alhaalla jotain erikoista. Näettekö tekin ne? Kuka ne on sinne joskus laittanut ja mistä ne ovat kotoisin?
Millaisia salaisuuksia tällä talolla onkaan vielä meitä varten odottamassa!!
Toivottavasti ehdin pian kirjoittaa taas uudelleen, Nyt: mukavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti