Kyökin puolella

Aloitetaan päivän sepustus paljastamalla "tätä et minusta tiennyt"-fakta. Lehtijuttuja kirjoittaessa minulla on aika usein vaikeuksia keksiä nasevia otsikoita juttuihin :D En tiedä miksi se on niin haasteellista. Nykyään myös kuvateksteissä on aika usein otsikot ja onnekseni olen huomannut, että harjoitus on tehnyt hyvää. Pinnistellä ei tarvitse enää niin paljon.

 Otsikkojen kanssa minulla tuntuu olevan haastetta myös täällä blogissa. Toisaalta olen ajatellut niin, että tämä on minun omaa tonttiani, enkä ota moisesta paineita. Kuten en näköjään ota paineita kuvien laadustakaan, sen todistavat tämän päivityksen otokset..Muistuttaisin tässä kohtaa jälleen kerran, että jos luet blogia kännykällä, klikkaa kuvat auki. Muuten ne näyttävät vielä alkuperäistäkin kamalammalta :D

Sain nimittäin inspiraation kirjoittaa vasta nyt illalla ja sitten piti ottaa kuvia - pimeässä keittiössä. No, te olette jo tottuneet siihen, että tämä ei ole mikään kiiltokuvablogi, joten tässä tulee.

Se meidän boheemisti keskellä keittiötä seisova kaappi köpötteli miehen ja tyttären tanssittamana miehen työhuoneeseen vaatekaapiksi. Tiesittekö muuten, että vaikka vanhassa talossa on huonekorkeutta vaikka muille jakaa, ovat oviaukot aika matalat? Ja kaapit melkein aina korkeammat kuin oviaukko. Siitä seuraa oma haasteensa, kun painavaa kaappia pitää kallistaa jne. Eikä kyseessä ollut edes täyspuinen kaappi, vaan sellainen minun inhoama levykaappi. Mutta nyt ei auta nirsoilla, kun vaatteet oli saatava jonnekin siististi piiloon.Nyt näkymä keittiön "ruokailuosasta" hellaan päin on tällainen:

Yllä mainittu kaappi oli siis alun perin tuossa vasemmalla, missä pilkottaa nyt tuo metallihökötys. Se oli kuitenkin vain täynnä siivousaineita ja muuta sälää, jotka saivat siirtyä eteisen puolelle. Kun kaappi vielä siirrettiin siitä välipysäköinnistä pois, tuli tuonne ihan huikea tila. Siellä olisi voinut pistää vaikka tanssiksi! 

Huomasittehan jääkaapin päällä olevan lampun? Se pelastaa jossain vaiheessa keittiön "työskentelypuolen" pimeydeltä, niin ettei tiskaajankaan tarvitse enää arvailla työnsä laatua :D Tai no, onneksi liesituulettimessa on valo, sanon vaan..Lamppu ei ole katossa, koska a) tarvitsemme taas apurin paikalle kiipeilemään kattoon ja sitä ennen b) sain päähäni, että lamppu voisikin olla kivampi kuparin värisenä, joten pitää sprayata se ensin. Tietäisi vaan missä, kun ulkona taitaa olla liian kylmä? Tuuleekin niin, että värit varmaan päätyvät omaan naamaan, jos pihalla yrittää.

Ratkaisua odottaa myös ongelma nimeltä "puuhella ja jääkaappi vierekkäin". Jääkaapille ei ole muuta hyvää paikkaa, joten tuohon väliin on keksittävä jotain. Joku tulenkestävä levy? Kaikki vaihtoehdot tuntuvat vain niin rumilta, harmittaa että siihen pitää mitään laittaa :( Mutta kyllä se kai pakko on.

Miksi tuo metallijuttu sitten, ehkä mietitte? 

Siinä on nyt säilytyspaikka puille - mikä ei kuvassa kyllä näytä kovin kivalta :(  Tämä on kuitenkin todella käytännöllistä, kun keittiössä on yhteensä kaksi tulipesää (joista toista ei nyt käytetä tilapäisesti) ja puut yleensä jonkin verran kosteita tai ainakin kylmiä. Tuosta ne saa nopeasti ja suht siististi uuneihin. Minun työhuoneessani on vastaavanlainen Ikean metallihylly. Ei kovin kaunis ehkä, mutta kuten sanottu, todella käytännöllinen. Minä latoisin mielellään kaikki puut samaan suuntaan esteettisistä syistä, mutta se ei käy, koska sitten ne eivät kuulemma kuivu. Niinpä niiden on oltava tuolla lailla kahteen suuntaan. Esteetikko kärsii ja uunit tykkäävät. Kaikkea ei voi saada. Eikä tämä esteetikko halua kuitenkaan palella, joten..

Hauska kaariholven alla oleva ovi johtaa muuten meidän wc-kylpyhuoneeseen. Seinän on joku joskus maalannut värillä, joka muistuttaa kovasti mummokalsareista. Luin muuten jostain, että se olisi yksi tämän kevään sisustusväreistä! Olemme siis muodun huipulla, pöksyinemme ;)

Keittiön työtason kohdalla olevassa ikkunassa oli viime sunnuntaihin asti vielä edellisen asukkaan pitsikappa. Näin kauan meni miettiessä, että mitä laittaisin siihen tilalle. Pitsi on ihan kiva kesällä, mutta kaipasin siihen jotain väriä. Sain mielestäni kuningasajatuksen ja saksin yhdestä maatuskatyylisestä huivista palasen, käänsin reunan nätisti ja ompelin. Käytin tytärtä kiipeilemään alas verhotangon (miksi kaikki on täällä niin korkealla??), mutta kun kaunis, punasävyinen kangas saatiin paikoilleen, totesin että olin ommellut reunan totaalisen vinoon!! Miten ihminen voi olla niin kierosilmäinen?? Minulla on itse asiassa aina ollut vaikeuksia leikata niin paperia kuin kangastakin suoraan, mutta tämä oli kyllä kaiken huippu..Osasyynä varmasti huivin ohut ja "venyvä" laatu. En jaksanut lähteä kangasviipaletta enää suoristamaan (se olisi varmaan mennyt toisesta päästä vuorostaan vinoon), joten piti keksiä jotain muuta. 

Vanhaa verhovarastoani kaivellessa huomasin edellisessä kodissa olleet punaruutuiset sivuverhot. Entä jos..olisiko ikkunassa pakko olla kappa? Tuumasta toimeen. Erikoisen sijainnin takia vanhat verhot olivat liian pitkät, siispä ompelin niihin käänteen. Yhden verhon ommeltuani päätin varmuuden vuoksi tarkistaa, olivatko verhot olleet alun perin yhtä pitkät. No eivät. Toiseen piti tehdä tuplakäänne. Onneksi mittasin, muuten olisi mennyt taas pieleen. Minulla oli näköjään edellisessä keittiössä sitten eri pituiset verhot, enkä ollut edes huomannut asiaa, hehe. Nyt pituusero kuitenkin näkyisi, joten tosiaan, onneksi tuli tarkistettua. Tytär taas kiipeilemään ja:

Sivuverhot toimivat oikein mallikkaasti! Vähän tuli ehkä kasarivaikutelmaa noilla ruutuverhoilla, mutta toisaalta ihan älyttömän kodikas ja lämmin tunnelma. Tykkään!

Työtasolla näkyy myös tänään Lidlistä löytynyt tarpeellisuuskapine, nimittäin leipälaatikko. Olin ensin ajatellut etsiä kirpparilta Wangelin retrolaatikon, mutta kun mies bongasi tämän tänään kaupasta, tuli suunnitelmaan muutos. 

Meillä oli 70-luvulla kotona sellainen kippiluukkulaatikko, en enää kyllä muista minkä näköinen tai värinen se muuten oli. En myöskään muistanut, miksi niitä laatikoita piti olla, mutta nykyisessä kodissa tarpeellisuus muistui mieleen eräänä aamuna. 

Leipäpakettiin kun oli jyrsitty reikä ja osa leivästä syöty. Hiiret..Olemme säilyttäneet leipiä nyt yläkaapissa, mutta leipälaatikko on parempi paikka. Sitäpaitsi hiiriä ei ole nyt näkynytkään enää, ehkä nämä meidän nelijalkaiset ovat säikyttäneet ne muille maille. Tai sitten mies onnistui hävittämään populaation loukkujen avulla? Niin tai näin, kiva että ovat siirtyneet toisaalle. Keittiössä varsinkin ne eivät ole kovin mukavia. Inhottavinta oli, kun aterinlaatikossa olleesta puukauhasta oli jyrsitty koko reunus pois :( Niin paljon kuin eläimistä tykkäänkin, en halua jakaa kauhojani hiirien kanssa. Hankkikoot omat keittiövälineensä.

Tämä on pienempi kuin ne Wangelin tapaiset, mutta myös peltiä ja aika söötti värikin, tuollainen puuteriroosa :) Hirveitä leipämääriä tuonne ei mahdu, mutta ehkä parempi niin. Eipähän pääse homehtumaan. 

Tähän päivään mahtui asumisajan ensimmäinen sähkökatkos, viime yö ja tämä päivä oli aikamoiset myrskytuulet liikenteessä. Totesin, että oli aika ankeaa kun ilmalämpöpumppu hiljeni, tuntui että tuli heti kylmä. Onhan meillä näitä puu-uuneja, mutta pelkäänpä, etteivät ne riittäisi tämän kartanon lämmittämiseen yksinään. Onneksi katkos kesti vain reilun tunnin, puu oli kaatunut jossain linjan päälle. 

Veimme myös peräkärryllisen romua ja roskaa lajitteluasemalle. Ne ovat sitten vinhoja paikkoja! Sisäinen romulyylini kuiskuttelee aina korvaani, että katso, mitä tuolla on ja entäs onko tuo lokerikko ehjä? Entä voisiko noista kaakeleista vielä tehdä jotain? Onneksi paikalla on työntekijöitä, jotka varmaan tulisivat kyselemään, jos alkaisikin lastata tavaraa kyytiin eikä pois sieltä. Sitäpaitsi sateinen myrskysää teki kaikesta märkää ja sotkuista, joten sekin hillitsi tehokkaasti ajatusta hamstraamisesta. 

Peräkärry tyhjeni miehen kanssa yhteisvoimin, samalla taas tuntui sisäinen kuormakin kevenevän. Voi kun jaksaisimme tehdä saman vanhassa kodissa! Siellä sitä roskaa vasta onkin..

Vaikka lajitteluasemalta ei mitään kyytiin päässytkään, oli yksi asia pakko käydä kuvaamassa.

Siellä se nökötti, myrskytuulien ja sateen piiskattavana. Joukkoon kuulumattomana. Kun ei ole metallia, ei pakkausmuovia, ei saniteettiposliinia, eikä kodinkonekaan. Mikähän tämän kohtalo mahtaa olla? Jotenkin tuli surullinen olo. Miksi kukaan ei enää rakasta tätä pianoa? Koskettimissa on ilmeisesti ollut kiinni teipit nuottien opettelua varten. Oppiko joku soittamaan niiden merkkien avulla? Millä hän nyt soittaa, vaikka soittaako enää ollenkaan? 

Semmoisia mietteitä täällä tänään. Pitäkäähän hatuistanne kiinni, talvisina myrskypäivinä!