lauantai 1. helmikuuta 2020

Sekalaisia sepustuksia

Otsikon mukaisesti tänään loikitaan taas aiheesta toiseen, koittakaahan loikkia perässä :D

Leikkauksesta tuli eilen kaksi viikkoa. Paraneminen on edennyt vaihtelevalla menestyksellä, reissuja sairaalaan ja terveyskeskukseen on tarvittu tässä välissä pari. Leikkaushaava nimittäin ärtyi, paljolti metallihakasten takia ja se vaati hieman asiantuntija-apua. Nyt on hakaset poistettu ja tuntuu jo paremmalta. Tosin edelleen olen aika heikossa kunnossa, mikä ehkä vähän yllätti. Touhuan kyllä kotona kevyitä askareita, mutta aika vähästä voimat loppuvat. Yritän olla vaatimatta itseltäni liikoja - tai oikeastaan yhtään mitään, olenhan läpikäynyt ison leikkauksen kuitenkin. Keho tarvitsee aikaa toipuakseen ja sisuskalutkin etsivät vielä oikeaa uutta paikkaansa. Päivä kerrallaan.

Kun tätä aikaa tässä nyt on, päätin sitten kaakeloida keittiön hellan taustan uudestaan:




Eikös tullutkin hieno! No okei, en minä mitään kaakeloinut, mutta sen te nyt jo arvasittekin. Tilasin kaakelitarroja jo ennen kuin oltiin tänne edes muutettu ja tänään sitten rohkaistuin ne laittamaan paikoilleen. 
Homma olikin suht helppo, tarrat olivat kivan tukevaa materiaalia. Johonkin jäi kyllä vähän kuplia, ihan kuin kirjamuovia laittaessa, mutta jos olisi viitsinyt, olisi voinut ottaa tarran irti ja laittaa paremmin. En viitsinyt, kyllä se kelpaa noinkin. Turkoosi on kestosuosikkini ja ehkä tuo vähän enteilee myös keittiön kaapinovien tulevaa väriäkin. Jos saan ne joskus maalattua.

 Tarrat on tosiaan helppo ottaa pois ja keittiön ilmettä voi helposti muuttaa vaikka eri värisillä, jos haluaa. Mielenkiintoista nähdä, miten nämä selviävät mieheni intohimoisista paistopuuhista, yleensä hänen jäljiltään saa pyyhkiä rasvaroiskeita lattiaa myöten :/ No, kestävät sen minkä kestävät, tämä on nyt vähän tämmöinen kokeilukin, kun en ole moisia tarroja ennen käyttänyt. 

Odottelen toiveikkaana, että saisimme jossain vaiheessa muuten hankittua uuden (tai käytetyn) hellan. Tässä kun ei toimi uuni ja minä rakastan uuniruokia..Puuhellassa olisi paistinuunikin, mutta ihan niin extreme-kokkausta en uskalla vielä kokeilla :D 

Tarraseinää kuvatessa ruutuun tarttui muutama tämmöinen:




Retrotarjottimet ovat heikko kohtani. Montako tarjotinta sitä ihminen oikein tarvitsee muuten? Itse asiassa nämä ovat ihan käteviä, jos haluaa kuljettaa iltapalalautasensa olohuoneeseen. Ja ovathan ne nättejäkin. Tämä erityisesti:




Tämä onkin mallia isompi, olisiko halkaisija jotain 40 cm? Tämä oli ihan pakko ostaa, koska tuo kuviointi tuo minulle mieleen jotain lapsuudesta. En ole vieläkään keksinyt, mitä se oikein on, mutta johonkin miellyttävään se liittyy. Ehkä joskus tavoitan muiston, toivon niin. Näin muuten saman tarjottimen erään facebook-ystäväni sivulla. Hän tiesi suunnittelijan nimenkin, pitääpä muuten tarkastaa asia. Tulen edelleen jotenkin onnelliseksi, kun katson tätä pintaa. 

Sitten ponkaistaankin talon toiseen päähän ja hypätään ikkunasta ulos - tai no ei tarvitse hypätä, mutta katsotaan nyt ainakin. Tämä maisema avautuu työhuoneen etelänpuoleisesta ikkunasta:




Tuo epämääräinen risuverkosto on meidän upeat tuomipuumme. Juuri nyt ne eivät todellakaan näytä kovin upeilta, peltojen yli puhaltavat myrskytuulet ovat niitä ankarasti kurittaneet. Muutama tuomi on katkennutkin. Mietimme, mitä näille oikein tekisimme. Puiden toisella puolen kulkee tie, jota pitkin useampi henkilö ajaa kesämökilleen järven rannalle. Tien puolelta katsottuna näyttää nyt tältä: 




Puilla on siis aika tärkeä rooli myös näkösuojana. Luultavasti myös tuulet pääsisivät puhaltamaan tujusti pihaan asti ilman näitä. Silti, kyllähän nämä nyt jotain karsimista ja siistimistä ainakin tarvitsevat.




Kurkottelevat hassusti tuonne pellon suuntaan, vastatuuleen. Kuvassa näkyy myös meidän sähkötolppa, joka yrittää poiketa joukosta ja on kenollaan toiseen suuntaan :D Pitäisikin soitella Carunaan, että tulisivatko he oikaisemaan tuon, ennen kuin sitä saa etsiä ojasta..

Kyselin neuvoa aina niin oivallisesta facebook-ryhmästä ja sainkin useita hyviä ehdotuksia, ihan laidasta laitaan. Tuomi kuulemma kasvaa vähän liiankin nopeasti oikeassa maaperässä. Olisi kiva tietää, miten vanhoja nämä ovat. Osassa on ihan kunnon puuvarsikin. Ja minä kun tosiaan olen luullut, että tuomi kasvaa vain pensaan tapaan! Hieman mietityttää, miksi talon edellinen asukas, joka oli puutarha-alan ammattilainen, ei ole näille tehnyt mitään. Tiesikö hän jotain, mitä me emme tiedä? Tai ehkä niille sitten onkin tehty jotain, mutta ovat vain kasvaneet uudestaan, tiedä häntä.. Saa nähdä, mihin ratkaisuun me näiden suhteen lopulta päädymme. 

Hassua muuten, pari päivää on sormia ihan syyhynnyt päästä pihahommiin, oikein kunnolla hien pintaan nostattaviin töihin. En kyllä oikein tiedä, mistä moinen idea on tullut, minä en ole jaksanut moneen vuoteen enää tehdä pihatöitä sellaisella energialla? Voi kun saisikin taas rakennettua itsensä sellaiseen kuntoon, että tämäkin onnistuisi! Tosin nyt hiihdellään vielä mummovauhtia, postilaatikolla käyminenkin tuppaa hieman huippaamaan - ja laatikolle on jotain 20 metriä :D Harmittaa oikeastaan, että leikkaus romahdutti sen pienen kunnon, minkä olin ehtinyt koiralenkeillä jo rakentaa. Miten se minulla onkin aina ollut niin, että kunnon saaminen kestää älyttömän kauan, mutta sen hukkaaminen onnistuu lähes päivässä??  Käykö muillekin niin? 

Taidan tästä nyt hiihdellä joko sohvalle, tai kenties jo ruoanlaittoon. Tänään syödään lohturuokaa: perunamuusia ja kalkkunajauhelihapihvejä (Lidlistä, ovat muuten ihan älyttömän hyviä!) Ja se muusi tehdään voin ja kerman kanssa ;) 

Mukavaa lauantaita!






2 kommenttia:

  1. Heippa sinne ihanaan keltaiseen taloon.
    Hyvä idea tuo kaakelitarra taidan itsekkin uudistaa vähän tuota vanhaa keittiötä.
    Kukkatarjotin hurmaava.
    Terkut Riitta

    VastaaPoista
  2. Kiitos Riitta kivasta kommentista! Näihin tarroihin voisi tosiaan kyllä hurahtaa,itsekin mietin jo, millaiset voisin seuraavaksi laittaa :D

    VastaaPoista