Valaistumisen hetkiä

Päivän sepustukset eivät suinkaan käsittele mitään syvällisempiä oivalluksen silmänräpäyksiä, vaan ihan vaan proosallisesti - valoa. Tai ei se nyt niin proosallista ole, vaan erittäin tarpeellista. Kuten  muistatte, kerroin tiskaavani lähinnä liesituulettimen valon varassa. Muutama muukin lamppu oli vielä ripustamatta, mutta koska me miehen kanssa olemme surkeita kiipeilijöitä, piti odottaa apua. Eilen sitä saatiin. Ja nyt meillä kuulkaas on lamppuja siellä sun täällä!

Tämän lampun te olette jo nähneet useampaankin kertaan, mutta nyt se ei enää killu katon rajassa, vaan on oikealla korkeudellaan. Liian alas sitä ei kannattanut laittaa, koska en halua kaikilla pöydän ääressä istuneilla olevan muistona kuhmu otsassa..

Ja tässä, arvoisa väki, on meidän upea ja kallis design-valasimemme! Tai no, tässä on siis kirppikseltä ostettu lamppumme, jonka minä maalasin kuparinväriseksi sellaisessa tuulessa, että ihme kun lampussa on sitä maalia ollenkaan :D Sopii hyvin keittiöön, missä sitä kuparia on muutenkin aika paljon..

Lampussa olevista ylimmäisistä rei'istä tulee hauska heijastuma kattoon :) 

Kävi ilmi, että keittiö-ruokailutilayhdistelmässä on "kaikki tai ei mitään"-valokatkaisin. Toisin sanoen molemmat yllä kuvatut lamput syttyvät joko molemmat, tai ei kumpikaan. En haluaisi valittaa, mutta nyt tuntuu että valoa on liikaakin..Täytynee laittaa noihin vähän vähemmän tehokkaat lamput (tai ottaa aurinkolasit käyttöön). 

Tyttären huoneeseen pääsi tämä ihana lasikuuppavalaisin. Tämän kanssa olen meinannut menettää hermoni, tuntui että se oli jatkuvasti rikkoutumisvaarassa! Viimeisen kuukauden ajan se on ollut keittiön työtasolla mikron vieressä. On pienoinen ihme, että se on vielä ehjä, vain pari kristallia on tainnut eksyä jonnekin. Huh, nyt se on onneksi paikoillaan ja voin huokaista helpotuksesta - ellei tytär ala harrastaa sulkapallon pelaamista huoneessaan, tai jotain muuta ilmassa lentävää..

Pari päivää sitten toinen kissoistamme ei lähtenytkään ulos syötyään, vaan kurvasi portaita pitkin yläkertaan. Siellä se viihtyikin sitten toista tuntia, kävi vain välillä kurkistamassa kaiteiden välistä, kun huhuilin sitä alas. Seuraavana päivänä sama toistui, nyt kissa vietti yläkerrassa useamman tunnin.

Jossain vaiheessa alkoi nousta pienoinen paniikki, kun mietin, voiko kissan hukata yläkertaan? Ylemmän kerroksen yläpuolella on vielä avovintti, jonne vievä ovi on auki. Yläkerrassa on myös avattu seinää, voisiko kissa pudota ulko- ja sisäseinän väliin? Välillä alkoi jo naurattaakin - meillä on niin suuri talo, että hukkasin kissan :D :D 

 Lopulta laitoimme portaikkoon esteen, lähinnä pelkään että kissa tekee tarpeensa jonnekin yläkerrassa. Mikähän siellä niin viehättää? Toivottavasti ei ainakaan hiiret. Tai no, ei niitä sitten kauan siellä ole, jos kissa siellä pitää kortteeria.

Hassua kyllä, emme ole pahemmin yläkerrassa nyt käyneetkään. Siellä on vielä sotkuista, kylmä ja aika pimeääkin. Joku pieni ääni yrittää piipittää korvaani aina välillä, että minkä ihmeen tähden ostit näin ison talon ja sitten käytät siitä vain yhtä kerrosta? Että eikö se pienempi olisi sittenkin ollut ihan riittävän suuri? Ääni saattaisi olla oikeassa, mutta nuijin sen hiljaiseksi ja odotan lämpimiä kelejä, jotta pääsemme käsiksi yläkerran ongelmakohtiin. Vähän kyllä jännittää, miltä tuntuu nukkua joskus yläkerrassa? Pelottaako se? Entä jos alhaalla tapahtuu jotain, enkä kuule sitä? Ja miten me saamme yläkerran lämpimäksi, kun makuuhuoneiden ovia tekee kuitenkin mieli pitää kiinni? 

Tytärkin ilmoitti, että taitaakin jäädä pysyvästi alakerran pieneen huoneeseen, keittiön viereen. Siis hän, jolle on tulossa kolmen huoneen residenssi yläkertaan :D No, en toisaalta ihmettele. Keittiöön ja vessaan on lyhyt matka, huone on lämmin ja kodikas ja perhe on koko ajan lähellä, mutta yksityisyyttä saa niin paljon kuin haluaa. Mitäpä muuta sitä teini toivoisi?

Tässä siis teinin huone. Kuvanottohetkellä ei ollut vielä uusi kaunis lamppu paikoillaan.

Vaan ovat nuo yläkerran päämakuuhuoneen ikkunat aika ihanat kuitenkin! Näitä on siis kaksi. Voin jo kuvitella, miten avaan ikkunan kesäaamuna ja nuuskin tienvarren syreenien tuoksua..

Paljon on ylhäällä kuitenkin hommia ennen kuin siellä mitään syreeneitä nuuskitaan. Semmoisia kurjempia hommia, kun vuotaneen katon pilaamia lautoja vaihdetaan ja sellaista. En edes tiedä, jos osaamme kaikkea itse tehdä. Mutta katsotaan. Siihen on vielä tovi.

Olen nyt ollut todella tiiviisti kotosalla leikkauksen jälkeen, ei ole ollut voimia lähteä mihinkään kotipihaa kauemmaksi. Liekö olo sitten pikku hiljaa voimistumassa, kun tänään tuli mieleen ehdottaa miehelle, että lähdetäänkö käymään Salossa kirppiksellä? Oikeastaan ei olisi ollut yhtään ylimääräistä rahaa kantaa kirpputorille, mutta toisaalta sieltä voi onneksi poistua myös ostamatta mitään ja/tai käyttää vain muutaman euron. Miehelle kun tuskailin, että mennäänkö vai ei, tuumasi hän, että minun mielenterveyteni on koko perheelle sen verran tärkeää, että kyllä me nyt mennään. 

Kun päästiin kierrätyskeskuksen pihaan, minulla oli sellainen olo, että siihen asti ne voimat vaan riittivätkin, eivät edes sisälle asti. Hieman oli huippelehtiva olo vielä sisälläkin, mutta yritin keskittyä tutkimaan tarjontaa. Ajattelin, että kun täältä selviän, mennään saman tien takaisin kotiin. Ei tuntunut oikein kivalta, semmoinen hutera ja höntti olo. Se oli oikeastaan aika lannistavaa, kun olin ajatellut jaksavani jo hyvin. Mutta ei.

Tokenin kuitenkin vähitellen sen verran, että päätettiin käydä vielä Second hand marketissa, joka on kiva hyllykirppis Salossa. Koko kirppiksen kiertelin läpi, kuppi teetä ja kierrepulla antoivat sitä ennen sopivasti energiaa. Tässä päivän löytöjä:

Kierrätyskeskuksesta löytyi ihanan keväisiä tyynynpäällisiä, tuo kukkakuvioinen ja kaksi hauskaa talokuvioista. Laitan ne ehkä keittiön sohvalle, hehee. Mies saa taas ihmetellä, miten sohvalle enää mahtuu kukaan, kun tyynyjen määrä senkun lisääntyy ;) 

Kuparisia kukka-amppeleita ja -purkkeja metsästän nyt, koska tytär innostui niistä myös. Ne vaan sopivat tänne niin hyvin! Kupariastioissa on muuten yllättävän laaja hintahaitari. Kannattaa kyllä nähdä hieman vaivaa, eikä välttämättä ostaa ensimmäistä eteen tulevaa. Minun etuni on ollut se, että kupari ei ehkä ole ollut ihan suurinta hottia ja hinnat siksi alhaisemmat. Nyt vaikuttaa kuitenkin, että suunta on ehkä muuttumassa..

Tytär on myös innostunut viherkasveista, joten tuon kirjovehkan löysin myös kirpparilta hänelle. 

Tämä luonnossa ihanan hehkuvan turkoosi vaasi tuli vastaan ihan hyllykirppiksen alkupäässä. Hinta 2 euroa, koska reunassa on yhdessä kohtaa pienen pieni vika (nuppineulan pään kokoinen pala puuttuu). Vika ei minua haittaa, kun itselleni tämän ostin. Jostain syystä emmin tämän kanssa ihan kierroksen loppuun saakka. Vielä ennen kassalle menoakin pidin vaasia kädessäni ja mietin, vienkö sen kuitenkin pois. Mutta joka kerta kun otin sen käteeni, näin siinä elävästi oman puutarhan kukkia. Eikä se kaksi euroa meitä konkurssiin vie, joten mukaan lähti. 

Nämä söpöt pikkukirjat pääsivät mukaan, vaikka en tiedä mitä niillä teen. Kuvasta sitä ei hahmota, mutta nämä ovat siis suurin piirtein ison tulitikkuaskin kokoisia ja vanhoja. Vanhat kirjat ovat heikkouteni, vaikka yritän kovasti olla ostamatta niitä enää lisää. Minulla on vanhassa kodissa työhuone vielä täynnä kaiken sorttisia kirjoja, joista käytän sisäsivuja, kansia, kuvia jne. Kaikkea olisi jo tarpeeksi, ainakin työmateriaalia. Nyt kun vielä saisi voimat takaisin, että voisi alkaa tekemään uusia tuotteita. No, pienin askelin kohti parempaa.

Että semmoisia valaistumisen hetkiä tänään ;)