Silliä ja vadelmahilloa

Onneksi otsikko ei kerro lempiyhdistelmästäni lautasella, vaan viittaa tällä kertaa siihen, että päivän postaus ei pysy yhdessä aiheessa, vaan niitä siunaantui tähän taas vaikka ja monta..Päätin kuitenkin sitoa nämä toisistaan varsin irrallaan olevat aiheet toisiinsa haastamalla itseni keksimään aasinsiltoja. Katsotaan onnistunko.

Rakastan kyllä otsikon mainitsemia vadelmia, mutta niitä ei kuitenkaan tällä kertaa ole tarjolla. Eräs toinen, omasta puutarhasta löytyvä herkku kuitenkin on, ainakin kuvien välityksellä. Syksyllä kerroin, että saimme ihanan makeita luumuja pihan vanhoista puista. Vieläkin tulee ihan vesi suuhun, kun muistelee niiden hyvää makua! Osasta suhteellisen runsasta satoa päätimme kokeilla rumtopfin tekoa. Isoon lasipurkkiin ladotaan kerroksittain halkaistuja luumuja, joista kivet on otettu pois, sokeria ja kanelitanko. Kaiken päälle kaadetaan rommia niin, että koko komeus peittyy nesteen alle.

Tältä näytti meidän rumtopf syyskuun kolmantena päivänä viime vuonna. 

Purkkia on tarkoitus pitää noin kolmisen kuukautta viileässä, matkan varrella voi halutessaan lisäillä purkkiin muitakin marjoja ja hedelmiä. Me päätimme pysyä tällä kertaa vain luumuissa. 

Kolme kuukautta oli ja meni - ja me unohdimme purkkipahasen kellariin! Tammikuussa vasta mies haki purkin ylös. Jännityksellä ja ehkä hieman epäilevänäkin maistoimme purkin sisältöä - ja sehän maistui aivan loistavalle! Yksi lisäkuukausi ei ollut tehnyt yhtään vahinkoa tälle marinadille. Luumut maistuvat yhtäaikaa mukavan kirpakoille ja makeille, rommi puolestaan on saanut mielenkiintoisen lisävivahteen sokerista ja kanelitangosta. En tiedä tapahtuuko alkoholipitoisuudelle jotain, mielestäni rommi oli nyt miedontunut..Tämä ei siis sovellu lapsille, eikä alkoholia välttäville henkilöille, sen verran niitä "rosentteja" kuitenkin on tallessa. Etukäteen hieman pelkäsin, etten tästä tykkäisi, koska esimerkiksi rommirusinajäätelö ei ole kuulunut suosikkeihini. Tai ehkä olen tässä vanhentunut sen verran, että makunystyrätkin ovat kehittyneet, hehe..Ehdin vielä ottaa kuvan, ennen kuin viimeisiä kohta viedään, siis syödään:

Tässä luumut ovat päässeet juustokakun kaveriksi. En tiedä miksi osa luumuista oli noin tummiksi muuttuneet. Arvelin että ovat joutuneet nestepinnan yläpuolelle, mutta maku oli kuitenkin ihan hyvä..

Tässä kohtaa minun on tehtävä tunnustus. Se ei liity rommiin, vaan tuohon juustokakkuun. Minulla on nimittäin juustokakkuaddiktio..Eikä siihen oikein kelpaa mikä kakku vaan, vaan pitää olla Lidlin New York cheesecake. Kunhan saamme pakastimen päälle täällä, ostan niitä monta varastoon! Tai unohtakaa tuo viimeinen, minulla on jalo aikomus muuttua hieman terveellisemmäksi tässä kohta..Mutta..No, juustokakku nyt vaan on hyvää. 

Pakastimesta tuli tietenkin mieleen toinen kodinkone, eli tuo sähköhella. Tai oikeastaan hellan yläpuolella olevat hyllyt, nämä siis:

Tämä keittiö on jostain syystä mitoitettu kirahveille, vaikka en minä sellaisia täällä ole missään vaiheessa nähnyt. Noille ylimmille hyllyille ei ylety ilman jonkun sortin jakkaraa tai tikkaita! En ole edes puhdistanut niitä vielä muuton jälkeen..Nyt mietin, mitä kivaa noille keksisi. Hellan yläpuolella on yleensä aika rasvaiset oltavat, vaikka tuossa tuo liesituuletin onkin. Sekin on muuten aika ruma - voisikohan sen tuunata jotenkin? Se toimii muuten hyvin (paitsi on äänekäs), joten vaihtamaan sitä ei nyt aleta. 

Mausteita ei tuonne maustehyllyyn oikein kannata laittaa, koska joutuisin kurkottelemaan hellan päällä niin että helmat palaisi aina ruokaa laittaessa..Sain kivan ehdotuksen sisustusryhmässä laittaa lokeroihin nättejä emali- tai peltipurkkeja, sitä voisi kyllä harkita. Minä vaan INHOAN rasvaisen pölyn irti jynssäämistä yhtään mistään esineistä. Toisaalta on tuo nyt aika tylsä noinkin. Täytyypä kaivella purkkivarastoja. Oikeanpuoleisten hyllyjen reunaan olisi kiva laittaa jotain pitsinauhaa tai -teippiä. Jotain silmäniloa sinne varmaan tulee.

Silmänilosta mieleen tulee asetelmat noin yleensä. Vielä en ole oikein päässyt vauhtiin niiden kanssa, vaikka työn alla ne ovat. Tai ei työn, se kuulostaa niin tylsältä. Huviahan se on! Mutta otetaan nyt vaikka tämä meidän pianon päällinen:

Tästä tuli näköjään tällainen outo, merellinen eläintarha :D kauriin takana näkyvä karhu ja tuo krapulainen sonni ovat kirppislöytöjä, purjelaiva samoin. Kauriit ovat Tigerista. Ne piti laittaa talviseen asetelmaan, mutta en saanut aikaiseksi..tai siis en löytänyt sellaista lasilootaa, mitä niille ajattelin. No, ehkä voin tehdä kesäisen metsäasetelman sen sijaan? 

Eivät nämä nyt oikein tähän kuulu, odottelevat vain jatkopaikkaansa. Oikeastaan meillä ei vielä ole kovin paljon paikkoja, mihin laittaa koriste-esineitä. Ehkä sitten, kun on enemmän ikkunanlautoja ja kirjahyllyjä. Asetelmia on hauska tehdä! Ja mitä omituisempia esineitä, sen parempi. Kerroinkin jo aiemmin, että metsästän kirppiksiltä outoja juttuja nykyään. Aika vähän sellaisia tulee vastaan, jotka kuitenkin miellyttäisivät silmää. No, etsintä jo itsessään on niin kivaa, ettei haittaa vaikka löytäminen kestäisi.

Noista kauriista muistui mieleen viikon takainen näky tuossa peltoaukealla. Näimme toistakymmentä peuraa, jotka juoksivat jonossa pellon poikki! Tästä ne menivät:

Tuolta me ikkunasta niitä katselimme, oli se hieno näky! Onneksi ei oltu koiran kanssa silloin ulkona, se olisi varmasti seonnut ihan totaalisesti :D Tämä kuva on otettu tänään koiralenkiltä. Aurinko hellii meitä nyt oikein urakalla, tosin kylmä  tuuli ja pari pakkasastetta muistuttavat tosiasioista. Eihän tämä kyllä helmikuulta näytä millään! Jatkuuko se kevät nyt sitten ihan tosi tästä, vai tuleeko kohta metri lunta?!? Ja jos jatkuu, niin millainen kesästä tulee? Vai sataako se lumi sitten heinäkuussa, kun nyt kerran unohti tulla?

Kesää odottavat kovasti jo nämä kukkalaatikotkin:

Uhhuh, tämä on kyllä jo niin ankea asetelma, että morjens..Ehkä kaivan vaan nuo callunat tuolta pois, tyhjä multakin olisi parempi. Tai no nyt nuo varmaan taas jäätyivät kiinni, kun tuli se pakkanen. 

Toisen vastaavan astian päätti mies jo tyhjentää, tosin se oli vähän vahinko. Hän suoritti nimittäin pari päivää sitten melkoisen ilmalennon portaita alas, pudotusta noin kaksi metriä :( Meni koiran kanssa ulos iltamyöhällä ja tämä kun äkkäsin lähellä pyörineen kissan, vetäisi oikein kunnolla hihnasta. Uskokaa pois, vaikka se on tuommoinen rotta (koira siis, ei mies), se vetää todella kovaa! 

Mies ei ollut varautunut, ei saanut mistään kiinni ja jalkakin takertui noihin karheisiin betonirappusiin ja niin hiuu isäntä lensi pää edellä portaat alas suoraan kukkapurkkien joukkoon. Kuin ihmeen kaupalla selvisi vähäisillä naarmuilla ja venähdyksillä, tässä kun olisi voinut käydä todella huonosti :(

Mies on halunnut nuo rappuset korjata ihan toisenlaisiksi alusta asti, minä vaan olen vastustanut. Kun minusta nuo sopivat taloon niin hyvin. Kunnon kaiteet vaan pitäisi saada - ja niistä pitää tietty pitää myös kiinni..Rappusista on kyllä jo lohkeillut pieniä reunapaloja, joten kyllähän joku muutos on kohta edessä. En nyt sentään halua rappujen aiheuttavan vammoja tai jopa pahempaa kenellekään. Ihan kiva että tuo mies tuolla katselee nyt uutisia täysissä ruumiin ja hengen voimissa kuitenkin <3 

Jotta puutarhanlaittoinnostus saataisiin tässä heräilemään horroksesta - ja ankeat ruukutkin saisivat kaunista sisältöä -  löysin viime kirpparireissulla tämän kirjan, jonka annoin itselleni ja miehelle lahjaksi:

Inspiroivia kuvia Westersin puutarhasta Kemiönsaarelta. Jos liikutte sielläpäin, käykääpä tutustumassa! 

Jospa meillä kesällä olisi meidän kasvatuslavoissa ihana kukoistus vihannesten joukossa. Ostin jo siemeniäkin..Ja syksyllä teen uuden yrityksen istuttaa tulppaaneja. Siihen mennessä olen varmasti keksinyt hyvän tavan antaa pataan myyrille ja hiirille, joille en edelleenkään ole antanut anteeksi tulppaaninsipulien tuhoamista. 

Se oli semmoinen sillisalaatti. Aika hyvin tuli noita aasinsiltoja, vai mitä meinaatte? Aasi vaan puuttuu, ellei minua lasketa ;)

Kahden kerroksen väkeä

Jos nyt ihan korrekteja ollaan, pitäisi kai otsikon olla "Kolmen kerroksen väkeä", onhan talossa siis kerroksia kaikkiaan kolme. No, kellarissa ei toivottavasti ole kukaan asunut, joten menkööt nyt näin :) Otsikko sisältää myös viitteen talon historiasta, johon palaan hetken kuluttua kuvissa.

Täällä Varsinais-Suomessa on tänään ollut ihan huikean keväinen päivä! Aurinko lämmittää jo ikkunankin läpi kunnolla. Anteeksi nyt kaikki te, jotka rakastatte lämpöä, mutta minun on sanottava, että lämpö ahdistaa minua hieman. Olen muutamana menneenä kesänä nimittäin huomannut lämmönsietokykyni laskeneen todella paljon. Voin hirveän huonosti, kun lämpötila nousee yli 25 asteen! Mitään selitystä ei tälle ole vielä löytynyt, oma pelkoni on että vaiva voi liittyä sydämeen. Kun siis aurinko nyt jo työntää lämpöään ikkunasta sisään, mietin millainen kesästä tulee. Toiveissa on, että aiempia parempi!

Mutta kevätlämpö on kyllä ihanaa, eikä ulkonakaan ole liian kuuma. Nämä kuvat ovat nyt kyllä ikkunasta otettuja:

Heh, ikkunasta näkyy myös huoneen toinen ikkuna :D Tämä maisema on jotenkin niin romanttinen! Paitsi ehkä tuo tamppausteline, mutta ovathan pölyttömät matotkin aika romanttisia ;) 

Sieltä pilkottavat myös meidän kasvilavat. Vieläkin jurppii ne vietävän hiiret vai mitkä lie jyrsijät, jotka söivät minun istuttamat tulppaaninsipulit!! Mitä lähemmäs tulppaaniaika tulee, sitä enemmän itse asiassa harmittaa. Elättelen epätoivoisia toiveita, että ne olisivat jättäneet multiin edes muutaman sipulin, mutta mies on kyllä sitä mieltä, että lootasta ei nouse ainuttakaan kukkasta. Nyyh, ja minä kun elämäni ensimmäistä kertaa oikein tosissani satsasin tähän ja näin ihanan kukkaloiston silmissäni! Argh, parempi kun en ala ajatella asiaa nyt enempää, muuten tulee kiltistä kukkahattutädistä murhanhimoinen saalistaja..Sanonpahan vaan, että toivottavasti meidän kissat ovat olleet kiireisiä pihalla..

Tällä hetkellä mielen uhkaa välillä vallata epäilys siitä, palaavatko voimat koskaan ennalleen, eli pystynkö vielä ihan oikeasti tekemään puutarhahommia? Mieli tekisi, mutta fysiikka ei ainakaan vielä kestä muuta kuin varovaista kävelyä, ja siitäkin tulee kipuja. Kärsivällisyys on koetuksella..Mutta niinhän sitä sanotaan, että pessimisti ei pety, joten jotain hyvää tässäkin kai sitten.

Liekö tuo keväinen aurinko vai mikä aiheuttanut, mutta hipsin tänään uudestaan yläkertaan. Ajattelin, että järkytän teitä hieman tällaisilla raakarealistisilla remonttikohdekuvilla! Tervetuloa siis mukaan meidän yläkertaan!

Yläaulaa..

Yläaulan ikkuna pihalle päin, näitä on kaksi, kuten makuuhuoneessakin.

Päämakuuhuoneen päätyseinä, jolta kuorin tapetit ja huokolevyt pois. Vesi oli valunut seinää pitkin, nyt vuoto on korjattu ja seinä saanut kuivaa. 

Tässä näkyvät makuuhuoneen molemmat ikkunat. Linnatunnelmaa ja sotkua :D 

Tyttären "kolmio", eli kolme pientä huonetta peräkkäin. Lattiat ja vissiin kattokin somasti vinksin vonksin :D Näissä huoneissa on kuulemma joskus asuneet piiat ja rengit. Eli talossa on todellakin ollut kahden kerroksen väkeä, kuten siinä vanhassa tv-sarjassa. 

Viimeiset kolme kuvaa ovat eteläpäädyn huoneesta. Kovasti sormia tosiaan jo syyhyäisi alkaa tuolla riehumaan rättien ja muiden siivousvälineiden kanssa, oikein pyörremyrskyn tavoin! Mutta ei vielä..

Se oli semmoinen kiertoajelu :D Suunnataanpa nyt takaisin alakertaan. Meille kotiutui paikallisesta roskalavaryhmästä tänään tällainen:

Ajatelkaa, sain näin hienon lipaston aivan ilmaiseksi! Se on nyt sängyn päädyssä työhuoneessa, mutta siirtyy varmaan aikanaan jonnekin muualle. Ehkä laitan siihen nyt osan vaatteistani, joilla ei oikein paikkaa nyt ole. Tekisi mieli kokeilla tähän kalkkimaalia eka kertaa ikinä. Tein hiljattain jutun aiheesta ja siitä lähtien on tehnyt mieli kokeilla. Olisi ihanaa tehdä tästä sellainen intialaistyylinen turkoosi, vähän kulahtanut, tiedättehän? Vetimet ovat ihan kivat, ne saavat luultavasti jäädä. Kuvasta näkyy huonosti, mutta niissä on sellainen metallinen lenkki tuon soikion päällä. Näin kaapin viikko sitten ryhmän sivulla, mutta vasta eilen tajusin mihin se sopisi ja mitä siitä voisi saada. Onneksi kukaan muu ei ollut kaappia napannut!

Semmoisia kuulumisia tänään. Heippa taas!

Valaistumisen hetkiä

Päivän sepustukset eivät suinkaan käsittele mitään syvällisempiä oivalluksen silmänräpäyksiä, vaan ihan vaan proosallisesti - valoa. Tai ei se nyt niin proosallista ole, vaan erittäin tarpeellista. Kuten  muistatte, kerroin tiskaavani lähinnä liesituulettimen valon varassa. Muutama muukin lamppu oli vielä ripustamatta, mutta koska me miehen kanssa olemme surkeita kiipeilijöitä, piti odottaa apua. Eilen sitä saatiin. Ja nyt meillä kuulkaas on lamppuja siellä sun täällä!

Tämän lampun te olette jo nähneet useampaankin kertaan, mutta nyt se ei enää killu katon rajassa, vaan on oikealla korkeudellaan. Liian alas sitä ei kannattanut laittaa, koska en halua kaikilla pöydän ääressä istuneilla olevan muistona kuhmu otsassa..

Ja tässä, arvoisa väki, on meidän upea ja kallis design-valasimemme! Tai no, tässä on siis kirppikseltä ostettu lamppumme, jonka minä maalasin kuparinväriseksi sellaisessa tuulessa, että ihme kun lampussa on sitä maalia ollenkaan :D Sopii hyvin keittiöön, missä sitä kuparia on muutenkin aika paljon..

Lampussa olevista ylimmäisistä rei'istä tulee hauska heijastuma kattoon :) 

Kävi ilmi, että keittiö-ruokailutilayhdistelmässä on "kaikki tai ei mitään"-valokatkaisin. Toisin sanoen molemmat yllä kuvatut lamput syttyvät joko molemmat, tai ei kumpikaan. En haluaisi valittaa, mutta nyt tuntuu että valoa on liikaakin..Täytynee laittaa noihin vähän vähemmän tehokkaat lamput (tai ottaa aurinkolasit käyttöön). 

Tyttären huoneeseen pääsi tämä ihana lasikuuppavalaisin. Tämän kanssa olen meinannut menettää hermoni, tuntui että se oli jatkuvasti rikkoutumisvaarassa! Viimeisen kuukauden ajan se on ollut keittiön työtasolla mikron vieressä. On pienoinen ihme, että se on vielä ehjä, vain pari kristallia on tainnut eksyä jonnekin. Huh, nyt se on onneksi paikoillaan ja voin huokaista helpotuksesta - ellei tytär ala harrastaa sulkapallon pelaamista huoneessaan, tai jotain muuta ilmassa lentävää..

Pari päivää sitten toinen kissoistamme ei lähtenytkään ulos syötyään, vaan kurvasi portaita pitkin yläkertaan. Siellä se viihtyikin sitten toista tuntia, kävi vain välillä kurkistamassa kaiteiden välistä, kun huhuilin sitä alas. Seuraavana päivänä sama toistui, nyt kissa vietti yläkerrassa useamman tunnin.

Jossain vaiheessa alkoi nousta pienoinen paniikki, kun mietin, voiko kissan hukata yläkertaan? Ylemmän kerroksen yläpuolella on vielä avovintti, jonne vievä ovi on auki. Yläkerrassa on myös avattu seinää, voisiko kissa pudota ulko- ja sisäseinän väliin? Välillä alkoi jo naurattaakin - meillä on niin suuri talo, että hukkasin kissan :D :D 

 Lopulta laitoimme portaikkoon esteen, lähinnä pelkään että kissa tekee tarpeensa jonnekin yläkerrassa. Mikähän siellä niin viehättää? Toivottavasti ei ainakaan hiiret. Tai no, ei niitä sitten kauan siellä ole, jos kissa siellä pitää kortteeria.

Hassua kyllä, emme ole pahemmin yläkerrassa nyt käyneetkään. Siellä on vielä sotkuista, kylmä ja aika pimeääkin. Joku pieni ääni yrittää piipittää korvaani aina välillä, että minkä ihmeen tähden ostit näin ison talon ja sitten käytät siitä vain yhtä kerrosta? Että eikö se pienempi olisi sittenkin ollut ihan riittävän suuri? Ääni saattaisi olla oikeassa, mutta nuijin sen hiljaiseksi ja odotan lämpimiä kelejä, jotta pääsemme käsiksi yläkerran ongelmakohtiin. Vähän kyllä jännittää, miltä tuntuu nukkua joskus yläkerrassa? Pelottaako se? Entä jos alhaalla tapahtuu jotain, enkä kuule sitä? Ja miten me saamme yläkerran lämpimäksi, kun makuuhuoneiden ovia tekee kuitenkin mieli pitää kiinni? 

Tytärkin ilmoitti, että taitaakin jäädä pysyvästi alakerran pieneen huoneeseen, keittiön viereen. Siis hän, jolle on tulossa kolmen huoneen residenssi yläkertaan :D No, en toisaalta ihmettele. Keittiöön ja vessaan on lyhyt matka, huone on lämmin ja kodikas ja perhe on koko ajan lähellä, mutta yksityisyyttä saa niin paljon kuin haluaa. Mitäpä muuta sitä teini toivoisi?

Tässä siis teinin huone. Kuvanottohetkellä ei ollut vielä uusi kaunis lamppu paikoillaan.

Vaan ovat nuo yläkerran päämakuuhuoneen ikkunat aika ihanat kuitenkin! Näitä on siis kaksi. Voin jo kuvitella, miten avaan ikkunan kesäaamuna ja nuuskin tienvarren syreenien tuoksua..

Paljon on ylhäällä kuitenkin hommia ennen kuin siellä mitään syreeneitä nuuskitaan. Semmoisia kurjempia hommia, kun vuotaneen katon pilaamia lautoja vaihdetaan ja sellaista. En edes tiedä, jos osaamme kaikkea itse tehdä. Mutta katsotaan. Siihen on vielä tovi.

Olen nyt ollut todella tiiviisti kotosalla leikkauksen jälkeen, ei ole ollut voimia lähteä mihinkään kotipihaa kauemmaksi. Liekö olo sitten pikku hiljaa voimistumassa, kun tänään tuli mieleen ehdottaa miehelle, että lähdetäänkö käymään Salossa kirppiksellä? Oikeastaan ei olisi ollut yhtään ylimääräistä rahaa kantaa kirpputorille, mutta toisaalta sieltä voi onneksi poistua myös ostamatta mitään ja/tai käyttää vain muutaman euron. Miehelle kun tuskailin, että mennäänkö vai ei, tuumasi hän, että minun mielenterveyteni on koko perheelle sen verran tärkeää, että kyllä me nyt mennään. 

Kun päästiin kierrätyskeskuksen pihaan, minulla oli sellainen olo, että siihen asti ne voimat vaan riittivätkin, eivät edes sisälle asti. Hieman oli huippelehtiva olo vielä sisälläkin, mutta yritin keskittyä tutkimaan tarjontaa. Ajattelin, että kun täältä selviän, mennään saman tien takaisin kotiin. Ei tuntunut oikein kivalta, semmoinen hutera ja höntti olo. Se oli oikeastaan aika lannistavaa, kun olin ajatellut jaksavani jo hyvin. Mutta ei.

Tokenin kuitenkin vähitellen sen verran, että päätettiin käydä vielä Second hand marketissa, joka on kiva hyllykirppis Salossa. Koko kirppiksen kiertelin läpi, kuppi teetä ja kierrepulla antoivat sitä ennen sopivasti energiaa. Tässä päivän löytöjä:

Kierrätyskeskuksesta löytyi ihanan keväisiä tyynynpäällisiä, tuo kukkakuvioinen ja kaksi hauskaa talokuvioista. Laitan ne ehkä keittiön sohvalle, hehee. Mies saa taas ihmetellä, miten sohvalle enää mahtuu kukaan, kun tyynyjen määrä senkun lisääntyy ;) 

Kuparisia kukka-amppeleita ja -purkkeja metsästän nyt, koska tytär innostui niistä myös. Ne vaan sopivat tänne niin hyvin! Kupariastioissa on muuten yllättävän laaja hintahaitari. Kannattaa kyllä nähdä hieman vaivaa, eikä välttämättä ostaa ensimmäistä eteen tulevaa. Minun etuni on ollut se, että kupari ei ehkä ole ollut ihan suurinta hottia ja hinnat siksi alhaisemmat. Nyt vaikuttaa kuitenkin, että suunta on ehkä muuttumassa..

Tytär on myös innostunut viherkasveista, joten tuon kirjovehkan löysin myös kirpparilta hänelle. 

Tämä luonnossa ihanan hehkuvan turkoosi vaasi tuli vastaan ihan hyllykirppiksen alkupäässä. Hinta 2 euroa, koska reunassa on yhdessä kohtaa pienen pieni vika (nuppineulan pään kokoinen pala puuttuu). Vika ei minua haittaa, kun itselleni tämän ostin. Jostain syystä emmin tämän kanssa ihan kierroksen loppuun saakka. Vielä ennen kassalle menoakin pidin vaasia kädessäni ja mietin, vienkö sen kuitenkin pois. Mutta joka kerta kun otin sen käteeni, näin siinä elävästi oman puutarhan kukkia. Eikä se kaksi euroa meitä konkurssiin vie, joten mukaan lähti. 

Nämä söpöt pikkukirjat pääsivät mukaan, vaikka en tiedä mitä niillä teen. Kuvasta sitä ei hahmota, mutta nämä ovat siis suurin piirtein ison tulitikkuaskin kokoisia ja vanhoja. Vanhat kirjat ovat heikkouteni, vaikka yritän kovasti olla ostamatta niitä enää lisää. Minulla on vanhassa kodissa työhuone vielä täynnä kaiken sorttisia kirjoja, joista käytän sisäsivuja, kansia, kuvia jne. Kaikkea olisi jo tarpeeksi, ainakin työmateriaalia. Nyt kun vielä saisi voimat takaisin, että voisi alkaa tekemään uusia tuotteita. No, pienin askelin kohti parempaa.

Että semmoisia valaistumisen hetkiä tänään ;) 

Sekalaisia sepustuksia

Otsikon mukaisesti tänään loikitaan taas aiheesta toiseen, koittakaahan loikkia perässä :D

Leikkauksesta tuli eilen kaksi viikkoa. Paraneminen on edennyt vaihtelevalla menestyksellä, reissuja sairaalaan ja terveyskeskukseen on tarvittu tässä välissä pari. Leikkaushaava nimittäin ärtyi, paljolti metallihakasten takia ja se vaati hieman asiantuntija-apua. Nyt on hakaset poistettu ja tuntuu jo paremmalta. Tosin edelleen olen aika heikossa kunnossa, mikä ehkä vähän yllätti. Touhuan kyllä kotona kevyitä askareita, mutta aika vähästä voimat loppuvat. Yritän olla vaatimatta itseltäni liikoja - tai oikeastaan yhtään mitään, olenhan läpikäynyt ison leikkauksen kuitenkin. Keho tarvitsee aikaa toipuakseen ja sisuskalutkin etsivät vielä oikeaa uutta paikkaansa. Päivä kerrallaan.

Kun tätä aikaa tässä nyt on, päätin sitten kaakeloida keittiön hellan taustan uudestaan:

Eikös tullutkin hieno! No okei, en minä mitään kaakeloinut, mutta sen te nyt jo arvasittekin. Tilasin kaakelitarroja jo ennen kuin oltiin tänne edes muutettu ja tänään sitten rohkaistuin ne laittamaan paikoilleen. 

Homma olikin suht helppo, tarrat olivat kivan tukevaa materiaalia. Johonkin jäi kyllä vähän kuplia, ihan kuin kirjamuovia laittaessa, mutta jos olisi viitsinyt, olisi voinut ottaa tarran irti ja laittaa paremmin. En viitsinyt, kyllä se kelpaa noinkin. Turkoosi on kestosuosikkini ja ehkä tuo vähän enteilee myös keittiön kaapinovien tulevaa väriäkin. Jos saan ne joskus maalattua.

 Tarrat on tosiaan helppo ottaa pois ja keittiön ilmettä voi helposti muuttaa vaikka eri värisillä, jos haluaa. Mielenkiintoista nähdä, miten nämä selviävät mieheni intohimoisista paistopuuhista, yleensä hänen jäljiltään saa pyyhkiä rasvaroiskeita lattiaa myöten :/ No, kestävät sen minkä kestävät, tämä on nyt vähän tämmöinen kokeilukin, kun en ole moisia tarroja ennen käyttänyt. 

Odottelen toiveikkaana, että saisimme jossain vaiheessa muuten hankittua uuden (tai käytetyn) hellan. Tässä kun ei toimi uuni ja minä rakastan uuniruokia..Puuhellassa olisi paistinuunikin, mutta ihan niin extreme-kokkausta en uskalla vielä kokeilla :D 

Tarraseinää kuvatessa ruutuun tarttui muutama tämmöinen:

Retrotarjottimet ovat heikko kohtani. Montako tarjotinta sitä ihminen oikein tarvitsee muuten? Itse asiassa nämä ovat ihan käteviä, jos haluaa kuljettaa iltapalalautasensa olohuoneeseen. Ja ovathan ne nättejäkin. Tämä erityisesti:

Tämä onkin mallia isompi, olisiko halkaisija jotain 40 cm? Tämä oli ihan pakko ostaa, koska tuo kuviointi tuo minulle mieleen jotain lapsuudesta. En ole vieläkään keksinyt, mitä se oikein on, mutta johonkin miellyttävään se liittyy. Ehkä joskus tavoitan muiston, toivon niin. Näin muuten saman tarjottimen erään facebook-ystäväni sivulla. Hän tiesi suunnittelijan nimenkin, pitääpä muuten tarkastaa asia. Tulen edelleen jotenkin onnelliseksi, kun katson tätä pintaa. 

Sitten ponkaistaankin talon toiseen päähän ja hypätään ikkunasta ulos - tai no ei tarvitse hypätä, mutta katsotaan nyt ainakin. Tämä maisema avautuu työhuoneen etelänpuoleisesta ikkunasta:

Tuo epämääräinen risuverkosto on meidän upeat tuomipuumme. Juuri nyt ne eivät todellakaan näytä kovin upeilta, peltojen yli puhaltavat myrskytuulet ovat niitä ankarasti kurittaneet. Muutama tuomi on katkennutkin. Mietimme, mitä näille oikein tekisimme. Puiden toisella puolen kulkee tie, jota pitkin useampi henkilö ajaa kesämökilleen järven rannalle. Tien puolelta katsottuna näyttää nyt tältä: 

Puilla on siis aika tärkeä rooli myös näkösuojana. Luultavasti myös tuulet pääsisivät puhaltamaan tujusti pihaan asti ilman näitä. Silti, kyllähän nämä nyt jotain karsimista ja siistimistä ainakin tarvitsevat.

Kurkottelevat hassusti tuonne pellon suuntaan, vastatuuleen. Kuvassa näkyy myös meidän sähkötolppa, joka yrittää poiketa joukosta ja on kenollaan toiseen suuntaan :D Pitäisikin soitella Carunaan, että tulisivatko he oikaisemaan tuon, ennen kuin sitä saa etsiä ojasta..

Kyselin neuvoa aina niin oivallisesta facebook-ryhmästä ja sainkin useita hyviä ehdotuksia, ihan laidasta laitaan. Tuomi kuulemma kasvaa vähän liiankin nopeasti oikeassa maaperässä. Olisi kiva tietää, miten vanhoja nämä ovat. Osassa on ihan kunnon puuvarsikin. Ja minä kun tosiaan olen luullut, että tuomi kasvaa vain pensaan tapaan! Hieman mietityttää, miksi talon edellinen asukas, joka oli puutarha-alan ammattilainen, ei ole näille tehnyt mitään. Tiesikö hän jotain, mitä me emme tiedä? Tai ehkä niille sitten onkin tehty jotain, mutta ovat vain kasvaneet uudestaan, tiedä häntä.. Saa nähdä, mihin ratkaisuun me näiden suhteen lopulta päädymme. 

Hassua muuten, pari päivää on sormia ihan syyhynnyt päästä pihahommiin, oikein kunnolla hien pintaan nostattaviin töihin. En kyllä oikein tiedä, mistä moinen idea on tullut, minä en ole jaksanut moneen vuoteen enää tehdä pihatöitä sellaisella energialla? Voi kun saisikin taas rakennettua itsensä sellaiseen kuntoon, että tämäkin onnistuisi! Tosin nyt hiihdellään vielä mummovauhtia, postilaatikolla käyminenkin tuppaa hieman huippaamaan - ja laatikolle on jotain 20 metriä :D Harmittaa oikeastaan, että leikkaus romahdutti sen pienen kunnon, minkä olin ehtinyt koiralenkeillä jo rakentaa. Miten se minulla onkin aina ollut niin, että kunnon saaminen kestää älyttömän kauan, mutta sen hukkaaminen onnistuu lähes päivässä??  Käykö muillekin niin? 

Taidan tästä nyt hiihdellä joko sohvalle, tai kenties jo ruoanlaittoon. Tänään syödään lohturuokaa: perunamuusia ja kalkkunajauhelihapihvejä (Lidlistä, ovat muuten ihan älyttömän hyviä!) Ja se muusi tehdään voin ja kerman kanssa ;) 

Mukavaa lauantaita!